Archive | syyskuu 2016

Kenen joukoissa seisot?

Joidenkin vasemmistolaisten keskuudessa Venäjää tunnutaan ihailevan siitäkin huolimatta, että maan poliittiset linjaukset ovat muuttuneet jo hyvän aikaa sitten. Kapitalismi vallitsee ja Venäjän kommunistitkin osoittautuvat yhä kyseenalaisemmiksi. Venäjä-mielisen vasemmiston onkin pian päätettävä haluaako se asettua kyseenalaiseen seuraan kritiikittömänä Venäjän ihailijana mahdollisesti fasismille lämmeten vai ottaako se etäisyyttä yhä oudommaksi muuttuvaan Venäjään. Vai mitä pitäisi ajatella maasta, jossa ihmisoikeuksia ylipäänsä pidetään ”rappioituneen lännen” kotkotuksina ja niiden ajajia ”läntisinä agentteina”? Elämme valintojen aikaa. Nykyisin vaihtoehtoja tuntuu olevan vain kaksi; sinun on kuuluttava joko itään taikka länteen.

Kylmän sodan aikanakaan ei kolmatta vaihtoehtoa pidetty kovin merkittävänä. Silloinkin kuuluttiin joko itään taikka länteen. Nykyisin elämme hyvin samankaltaisia aikoja. Meidän tulee kuulua joko läntiseen Nato-blokkiin tai sitten me olemme (usein diplomatian näennäisinä korostajinakin lopulta) Venäjän puolella. Merkittävänä erona kenties se, että nykyisin Venäjä on kapitalistinen valtio (tosiasia, jota monet vasemmistolaisina itseään pitävät [ja jotkut oikeistolaisetkaan] eivät tunnu hyväksyvän). Enää ei idässä eikä lännessä edes teeskennellen puhuta kansojen veljeydestä taikka kansojen rauhakkaisesta rinnakkaiselosta (jollei ”kansojen monimuotoisuutta” puolustavia ja ”kulttuurien luonnotonta sekoittumista” vastustavia uusfasisteja ja uusnatseja lasketa). Molemmat osapuolet kannattajineen ovat valmiita sotaan. Länsiblokissa julistetaan Venäjän pahuutta ja kirkuen julistetaan, kuinka Venäjän joukot voivat olla milloin vaan koska vaan, niin kuin Shakira. Venäjäblokissa pelätään muun muassa monikultturismin, juutalaisten, homojen, feministien, ympäristöterroristien ja kasvissyöjien muodostamaa salaliittoa ja ihmisoikeuksia ajavien länsiagenttien hyökkäystä. Humanismi ei kuki kummallakaan puolella. Lännen institutionalisoimat ”homosaatio” ja näennäinen suvaitsevaisuus ovat vain sortavan ja epätasa-arvoisen rikasta vähemmistöä suosivan järjestelmän yrityksiä hioa itsestä terävimmät särmät pois (on myös muistettava, että nykyiset saavutukset ihmisoikeuksien saralla eivät ole ”länsimaisen hyveellisyyden” ansiota vaan ihmisoikeuksia lobbaavien yksilöiden ja järjestöjen painostustyön ansiota). ”Läntistä humanismia” pyritään usein myös käyttämään työkaluna ”idän barbariaa” vastaan. Idässä ei edes teeskennellä.

Ajat ovat muuttuneet Neuvostoliiton hajottua. Toisen maailmansodan jälkeen suomalainen hyvinvointivaltio pääsi muodostumaan rauhassa osin kenties jonkinlaisen keskinäisen solidaarisuuden ansiosta vaikeiden aikojen jälkeen. Suurelta osin kyseessä oli kuitenkin Neuvostoliiton vaikutus. Yleisen fasismin vastaisen ilmapiirin lisäksi myös Neuvostoliiton vaikutus edesauttoi vasemmiston nousua Suomessa sotien jälkeen. Kokoomus oli suljettu paitsioon ja tie oli vapaa vasemmistolaisille uudistuksille. Esimerkiksi tasa-arvoista peruskoulua vastustaneet elitistiset soraäänet eivät hirveästi haitanneet kulkua. Pelottava skenaario olisi, että tulevaisuudessa fasistinen Venäjä pakottaisi Suomessa kaiken maailman hipit ja humanistit paitsioon jolloin sosiaalidarvinistinen oikeisto (Venäjä-mieliseksi muuttuneena) ja fasistit saisivat riehua valtoimenaan.

Yhä äärimmäistyvä oikeistolaisuus on muodissa. Hälyttävän tilanteesta tekee (kuten useat ovat sanoneet), että äärioikeistolaisten paikan ottavat yhä radikaalimmat tahot, joihin verrattuna ne 1990-2000 -lukujen ihmisvihamieliset pioneerit alkavat kuulostaa maltillisilta kerhopojilta. Ihmisvastaisuus ja sodanlietsonta ovat valtavirtaa. Vasemmistolaisuus, ihmisoikeudet ja pasifismi ovat sen sijaan vastavirtaa. Näennäisesti humanisteina ja anti-imperialisteina esiintyvät julistavat toisen puolen (lännen/idän) pahuutta. Humanistit ja pasifistitkin paljastuvat kyseenalaisiksi. Haluan ottaa tähän esimerkiksi Suomen niin sanotut humanistit ja Venäjän kommunistit. Suomessa useiden maailmaa syleilevien länsimielisten humanistien pirtaan ei Venäjä ja ”itäinen barbaria” sovi. ”Me olemme osa suvaitsevaa länttä, jotka kunnioitamme ihmisyyttä (vaikkakin köyhiä halveksuen) toisin kuin alikehittyneet venäläiset”, julistavat länsihumanistit.

Venäjän kommunisteja ei taas nykyisin tahdo erottaa homofobisista äärikonservatiivisista ja sotaisista putinisteista. Venäjän kommunistit ovat Venäjän homolakien kannalla (Venäjän kommunistit olivat myös aloitteellisia nyttemmin vesitetyn lain suhteen, joka olisi kieltänyt kaapista ulos tulemisen) ja valitettavasti Venäjällä vallitseva sotainen ja aggressiivinen retoriikka on pesiytynyt myös Venäjän federaation kommunistiseen puolueeseen. Vain länsi arvoineen on vihollinen. Suuren johtajan Gennady Zyuganovin johdolla vannotaan kansanmurhaaja Stalinin nimeen ja halutaan palauttaa stalinismi. Putin entisenä KGB:n agenttina näyttäisi kuuntelevan ”kommunisteja” herkällä korvalla. Ikävää, ettei Venäjän kommunisteistakaan ole todellisiksi pasifisteiksi saati humanisteiksi. Ellei Venäjän kommunistinen puolue muuta linjaansa, on sillä hyvin valoisa tulevaisuus fasistien kanssa. Venäjästä on näemmä tulossa varsin kummallinen kuvatus, kun kaikenlaiset tohtori frankensteinit ompelevat yhteen täysin erilaisia ideologioita (tsarismi, kommunismi, nationalismi, kapitalismi jne), joiden yhdistämisen tarkoituksena on pönkittää Venäjän suuruutta.

Kun puhutaan imperialismista, ei voida puhua vain läntisestä imperialismista. Venäjä (Neuvostoliiton kaavussa) oli ihan yhtä imperialistinen kuin länsikin. Muinainen Neuvostoliitto kunnostautui imperialismissa samalla tavalla, kuin länsikin. ”Vapautettu” Itä-Eurooppa pysyi kurissa rautaisten pihtien avulla ja Neuvostoliitto pyrki lisäämään vaikutusvaltaansa. Kuubakin oli loppujen lopuksi ainoastaan Neuvostoliiton ydinasevarasto ja pelikortti Yhdysvaltoja vastaan. Moskova oli kommunistisen maailman pääkaupunki. Muuta väittäneet olivat harhaoppisia titolaisia, trotskilaisia tai lännen kätyreitä (usein titolaisuus, trotskilaisuus ja lännen kätyryys tarkoittivat samaa asiaa). Kymmeniä miljoonia tapattanut (nykyisin kaappikapitalistinen) Kiina tuli hieman sotkemaan pakkaa – ei kuitenkaan siten, että se olisi ratkaisevasti horjuttanut Neuvostoliiton hegemoniaa. Isovenäläisyyteen perustuva kommunismi oli ainoa ja oikea suuntaus.

Stalinismin puolustajilta kuulee usein, että Stalinin ansiosta esimerkiksi Ukraina kehittyi. Hmmm… Missä yhteydessä olemme kuulleet vastaavanlaisia imperialismia puolustavia puheenvuoroja? Ai niin: eurooppalaiset vs. ”sivistymätön uusi maailma”. Samaa kuulee myös Kiinan sortopolitiikkaa (esimerkiksi ”alikehittyneitä” tiibetiläisiä vastaan) puolustavilta. Onko sittenkin niin, että vain amerikkalainen imperialismi on tuomittavaa? Välillä tuntuu siltä, että niin sanotut anti-imperialistit ovat valmiita puolustamaan jopa niitä maita, joissa ihmisoikeuksia ja vähemmistöjen oikeuksia äärimmäisen räikeästi rikotaan. Kunhan nämä maat vain muistavat suhtautua kriittisesti Yhdysvaltoihin ja sen johtamaan länteen. Näin vaikuttaisi olevan usean anti-imperialistina itseään pitävän mielestä, joiden mielestä fasistinen kurdeja lahtaava ja Turkkia keskiajalle vievä Recep Tayyip Erdoğan onkin yht’äkkiä ihan hyvä tyyppi. Hänen myötään Turkki on nimittäin ottanut kriittisemmän kannan Yhdysvaltoihin ja sen johtamaan länsiblokkiin (jota Erdoğan epäilee sekaantumisesta vallankaappausyritykseen). Monet Venäjää ymmärtävät niin sanotut anti-imperialistit kehuvat Venäjän roolia Syyriassa ja jotkut ovat valmiita tuomitsemaan itsenäisyyttä tavoittelevat USA-mieliset kurdit alimpaan helvettiin heidän sekoittaessaan pakkaa Syyriassa ja Turkkia (joka suhtautuu yhä kriittisemmin länteen) vastaan taistellen. Kiinan toimia Kaakkois-Aasiassa ei arvostella.

Ikävää on myös se, että ne, jotka tuomitsevat Venäjän ja Kiinan aggressiot eivät juurikaan tuomitse Yhdysvaltojen hyökkäykseen perustuvaa ulkopolitiikkaa. Toisaalta Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvat eivät suhtaudu yhtä kriittisesti Venäjän ja Kiinan hyökkäävään ulkopolitiikkaan. Kaikenlaista imperialismia ja sotaa vastustava Rosa Luxemburg olisi kauhuissaan ja kokisi varmastikin deja vú -ilmiöitä. Se, että Yhdysvaltojen imperialismi on tällä hetkellä laajempaa, kuin minkään muun maan imperialismi, ei oikeuta Venäjän taikka Kiinan aggressiivista ulkopolitiikkaa millään tavalla. Miksi Venäjällä on oikeus kohdella naapureitaan silkkoina puskurivyöhykkeinä? Venäjällä, joka kohtelee naapureitaan etupiirinään Yhdysvaltoja vastaan, joka taas kohtelee Venäjän naapureita etupiirinään Venäjää vastaan. Kumpaakaan osapuolta ei voisi vähempää kiinnostaa puskurivyöhykkeiden itsenäisyys. Kiinan ihmisoikeusloukkaukset oman maan vähemmistöjä vastaan ja aggressiot Kaakkois-Aasiassa eivät myöskään herätä kritiikkiä ”anti-imperialisteissa”. Esimerkiksi Vietnamilla (joka on virallisesti kommunistinen Kiinan tavoin) ja muilla Kiinan naapureilla on usein ollut syytä huoleen Kiinan aggressioiden vuoksi.

Miksikö Venäjän ja Kiinan aggressioita ei haluta tuomita? Tähän on useita syitä. Venäjä nähdään usein naiivisti hyvänä vastavoimana Yhdysvaltoja vastaan. Putinin taipumattomuutta aggressiivisen länsiblokin edessä ihaillaan. BRICS-maita (”BRICS” tulee Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan englanninkielisistä nimistä) hehkutetaan. Voi myös olla, että läntinen imperialismi alkaa tympiä ja on vain virkistävää ja kivaa, kun jokin kaukaisempi maa (tässä tapauksessa Kiina) tulee mukaan sopimaan maailman pelisäännöistä. Onko maailma siis turvallisempi paikka, kun maailmassa on yhden aggressiivisen maan lisäksi kolme? Onko kauhun tasapaino todellakin parempi vaihtoehto, kuin kaikkien osapuolten pakollinen aseista riisunta? Eikö tällöin myös olla Venäjän ja Kiinan asialla siinä missä USA-mieliset ovat Yhdysvaltojen asialla? Onko BRICS-mailla lopulta mitään merkitystä, kun Brasilia lännettyy Michel Temerin myötä ja Intian ja Kiinan välit eivät ole erityisen lämpimät? Onko Etelä-Afrikalla todellista merkitystä kyseisessä kerhossa? Pitäisikö puhua RC-maista? Olisiko kiinalainen hegemonia kuitenkaan sen mukavampaa, kuin länsimainen ja amerikkalainen hegemonia? Kysytään länsiafrikkalaisilta mailta ja Robert Mugabelta.

Itseään anti-imperialisteina, pasifisteina ja vasemmistolaisina pitävien olisi korkea aika pohtia, kenen joukoissa he seisovat. Fanitetaanko ”humanistista” länttä vai ”pasifistista” Venäjä-Kiinaa? Halutaanko kaikenlaiset imperialismin ja aggression muodot tuomita vai riittääkö, että vain läntinen tai itäinen imperialismi tuomitaan? Humanistista vastavirtaa edustavien tahojen olisi hyvä alkaa pohtia tätä jo ennen kuin he löytävät itsensä kyseenalaisesta seurasta länsimielisten tai itämielisten kanssa. Loppuun vielä kysymys Venäjän rauhantahtoon uskoville. Mitä pitäisi ajatella maasta, jossa on jo vuosia juhlittu toisen maailmansodan päättymistä voittona vastustajasta näyttävine sotilasparaateineen rauhan juhlimisen sijaan?

Natsismista

Pitkän tauon jälkeen voisi kirjoittaa hieman ajatuksia ylös.

Kansallissosialistisen Suomen vastarintaliikkeen jäsentä tullaan mitä todennäköisimmin syyttämään erimielisen (”suvakin”) taposta. 28-vuotias Jimi Karttunen pahoinpideltiin kuoliaaksi mielipiteidensä takia. Natsistisen vastarintaliikkeen sivuilla myönnettiin liikkeen jäsenten antaneen kanssaan eri mieltä olleelle hieman ”kurinpalautusta”, joka järjestön jäsenten mielestä käyttäytyi aggressiivisesti. Sivulla (jonne vielä lauantaina pääsi) näytettiin videota, jossa (kuten eräät kommentoijat fiksusti totesivat) ei kumma kyllä näkynyt kohtaa, jossa uhri olisi käyttäytynyt aggressiivisesti. Sen sijaan videolla näytettiin vain, kuinka erään kriittistä palautetta antavan naisen päälle meinattiin käydä. Lopuksi näytettiin kuvaa maassa makaavasta uhrista. Sivulla myös ilakoitiin kuolemantapauksen johdosta:

natsienilakointia

 

Kun kuolemantapauksesta uutisoitiin, ryntäsivät äärioikeistolaiset trollit välittömästi siirtämään huomiota keskustelun aiheesta muualle. Perusargumentteja olivat ”mitenkäs se Kajaanissa tapettu?”. Toiset alkavat puhua ”äärivasemmiston” rikoksista – onnellisesti ”unohtaen” sisäministeriön tiedon. Ajoittain natseilta/natsimielisiltä trolleilta sateli kommentteja, joista jotkut voisi tulkita uhkailuksi (”näin käy, kun maahanmuuttoon suhtaudutaan leväperäisesti”). Mielenkiintoista oli lukea äärioikeistolaisten maltillisuuteen kehottavia kommentteja, joissa kyseenalaistettiin pahoinpitelyn olleen syynä kuolemaan ja kehotettiin odottamaan poliisin lopullista raporttia ja ruumiinavauksen tuloksia yms. Tämä siis samanlaisilta ihmisiltä, joilla on syylliset jo valmiina kaikkiin räjähdyksiin ja rikoksiin ennen kuin viranomaiset paljastavat syylliset:

 

iltis

elg2

rasistit

 

Kaikkein vastenmielisimmissä kommenteissa käytiin uhriin henkilönä käsiksi. Muropaketti-palstalla (jossa keskustellaan pääasiassa tietotekniikkaan liittyvistä asioista) on jaettu väitteitä, joiden mukaan natsien tappama Karttunen olisi ollut narkomaani ja muullakin tavalla niin sanotusti ”elämänkoululainen”. Natseja puolustelevat (tai natsit itse) kommentoivat tyyliin: ”narkkarisuvakki sai, mitä kerjäsi”.

Niin vastenmielisiä, kuin nuo kommentit ovatkin antavat ne vahvoja todisteita kansallissosialistien tai kansallissosialisteja myötäilevien ajatusmaailmasta, joita on helppo käyttää heitä vastaan, kun he seuraavan kerran väittävät, ettei kansallissosialismi ja sosialismi eroa toisistaan. Palaan asiaan alempana. Holokaustin kiistämisen ohella on muotia väittää, että kansallissosialistit ja sosialistit ovat sama asia. Natsit ovat toki yrittäneet omia työväenliikettä aina kun ovat voineet. On kuitenkin hyvä muistaa, että todellinen työväenliike on aina ollut kansainvälinen eikä aito työväenliike puolusta ainoastaan valkoihoisten työntekijöiden asemaa. Aidot sosialistit eivät myöskään syyllistä kokonaisia kansanryhmiä yksittäisten kusipäiden teoista. Kansallissosialistisen”työväenliikeen” aate ei ole ikinä perustunut kansainvälisyyteen. Kansallissosialistit kannattavat kiihkoisänmaallisuutta pitäen valkoista rotua parempana, kannattaen myös rajojen sulkemista ”haittamaahanmuutolta”. Joskus tähän tarvitaan ironisesti rajoitettua ”kansainvälisyyttä. Suomalaisten natsien ihmiskäsitys kulkee nykyisin ilmeisesti Helsingin ja Ateenan akselilla:

banderolli.png

Natsien banderolli Pirkanmaalla

Laajeneekohan ihmiskäsitys vielä aikanaan Venäjälle? Etelä-Amerikkakaan ei olisi täysin mahdoton. Saksalaiset yrittivät pystyttää esimerkiksi Paraguayhin ”arjalaisille” varattua siirtokuntaa vaihtelevalla menestyksellä. Monia natseja myös pakeni Etelä-Amerikkaan toisen maailmansodan jälkeen ja liian moni maa otti natseja avosylin vastaan (muun muassa Stroessnerin Paraguay ja Peronin Argentiina). Bogotássa äärioikeistolainen Águilas Negras haluaa ”sosiaalista puhdistusta” ja niin edelleen… Natsismi ja rasismi ei rajoitu ainoastaan Eurooppaan.

Monesti todetaan, että sosialistit ja kansallissosialistit kannattivat ja kannattavat samanlaista talouspolitiikkaa. Keskustelu typistetään siis usein talous- ja työllisyyspoliittiseksi väittelyksi. Kun verrataan kansallissosialistien ja sosialistien ihmiskäsityksiä, tulevat erot selvemmin esille. Yllä mainittuun kiihkokansallismielisyyteen kuuluu eriväristen tuhoaminen ”paremman rodun” tieltä. Tämä huipentui taannoin juutalaisten joukkomurhaan toisen maailmansodan aikana. Natsit ovat myös halunneet raivata heikot vahvojen tieltä. Vahvoja arvostetaan, heikkoja halveksitaan. Tämä on tullut konkreettisesti esiin pahoinpitelyn seurauksena kuolleen Karttusen tapauksesta puhuttaessa. Natsit ja natsimieliset puhuvat hänestä  ”narkkarina”, joka ”eli Kelan tuilla” ja oli ”taakka” yhteiskunnalle. Ottamatta kantaa väitteen luotettavuuteen, tässä on sopiva hetki tuoda esille toinen merkittävä ero antirasismin lisäksi. Tosisosialistit eivät koskaan halveksi heikommassa asemassa olevia. He eivät puhu ”yhteiskunnalle hyödyttömistä”, ”yhteiskunnan taakoista”, ”tatuista” taikka ”narkkareista”. Todelliset sosialistit ovat aina yhteiskunnan heikkojen ja sorrettujen puolella. Natsit, kuten kapitalistitkin, korostavat hyötynäkökulmaa. ”Ole hyödyksi tai poistu tästä maailmasta”. Natsit ovat siis hyvin lähellä kapitalismia (kapitalismin konsevatiivinen ja äärimmäinen muoto), eikä heillä ole nimen lisäksi sosialismin kanssa juuri mitään tekemistä.

Väkivaltaisten natsien nousu herättää monissa huolta. Nämä ihmisyydelle vaaralliset tahot eivät ole vaaraksi ainoastaan erivärisille tai esimerkiksi anarkisteille, vaan kaikille, jotka uskaltavat olla eri mieltä heidän kanssaan tai sattuvat omaamaan ”perussuomalaisuudesta” poikkeavan ulkonäön. Seuraavaksi he alkavat laajemmin rajoittaa ihmisten vapaata liikkuvuutta julkisilla paikoilla. Järjestön kieltämistä en kuitenkaan kannata. Natsistisen järjestön kieltämisen jälkeen on helppo kieltää kaikki sellaiset järjestöt ja liikkeet, joiden katsotaan uhkaavan yhteiskuntaa, vallitsevaa järjestystä ja ajattelutapaa. Uhan määrittelystä on helppo tehdä tahallisen laveaa, jolloin kaikki peruskeskustaoikeistolaisesta ideologiasta poikkeavat näkemykset tuomitaan uhkaksi yhteiskuntarauhalle. Toivon kuitenkin, että poliisi ja hallitus alkavat suhtautua äärioikeistolaiseen väkivaltaan vakavammin. Muuten vaarana on, että ihmisten on pakko ottaa turvallisuus omiin käsiinsä ja alkaa varustautua väkivaltaisten natsien muodostamaa uhkaa vastaan parhaiksi katsomillaan tavoilla.

Hallitustakin on hiillostettava. Nyt on ”ikävien” ja ”inttävien” kysymysten aika. Nyt on haastettava Olli Immonen hänen mahdollisten natsikytköstensä takia. Timo Soinia on puolueen puheenjohtajana hiillostettava. Hän on sallinut rasismin olemassaolon puolueessaan ja hänen voi katsoa olevan osasyyllinen rasismin valtavirtaistumiseen ellei hän selvästi irtisanoudu siitä ja tuomitse sitä (EDIT: Timo Soinin logiikka on pettämätön!). Juha Sipilän kimppuun on myös käytävä ”tungettelevien” kysymysten kera. Häneltä on kysyttävä, miksei hän ole aiemmin ja vahvemmin tuominnut äärioikeiston väkivaltaa ja uhkaa. On vaadittava konkreettisia tekoja äärioikeistolaisen väkivallan uhkaa vastaan. Ympäripyöreisiin antirasistisiin julistuksiin on suhtauduttava epäillen. Porvaristo on aina liittoutunut fasistien ja natsien kanssa, jos uhkana on ollut tasa-arvoa vaativien liikkeiden ja puolueiden voimistuminen. Ei tule myöskään unohtaa, että kolmen ässän hallitus on kiihdyttänyt leikkauspolitiikkaa (jonka edelliset hallitukset ovat käynnistäneet). Media räksyttämään ja juoksemaan pääministerin perään kaikissa paikoissa, missä pääministeri esiintyy. Vastauksia on tivattava, vaikka arvon pääministeri kuinka piileksisi.

Nyt tarvitaan myös vasemmistolaisten puolueiden yhteistyötä kipeämmin, kuin koskaan. Vasemmistoliiton ja SDP:n on alettava suhtautua vakavammin esimerkiksi SKP:hen ja alettava vakavasti pohtia yhteistyön mahdollisuutta. Yhteisvoimin rasismia ja leikkauspolitiikkaa vastaan. SKP on näin tehnyt häpeilemättä ja pelkäämättä populismin leimaa jo kauan aikaa. Ei ole hyvä olla yksin. Olisiko jo aika riittävän radikaalille ja väkivallattomalle (vasemmistolaiselle väkivallalle ei ole sijaa itsepuolustuksellisuutta lukuun ottamatta, mikäli vasemmisto haluaa olla parempi, kuin äärioikeisto) yhteistyölle?