Archive | lokakuu 2017

Suuri vapauspeli – no pasarán?

Espanjan kapinoiva maakunta on julistautunut itsenäiseksi. Kuinka ne uskalsivat? Espanja ja EU ovat yhtenäisiä, nationalismi on kuollut ja kuopattu! Mähän en Katalonian itsenäisyyttä koskaan tule tunnustamaan, koska Kärnän pelle ja äärioikeisto… On parempi olla yhdessä haasteellisinakin aikoina, kuin riidellä. Neuvotelkaa itsellenne mieluummin laajempi autonomia. Älkää lähtekö ihanan charmantista Espanjasta, Espanja ilman Barcelonaa ei ole Espanja. FC Barcelona, eikö kukaan ajattele FC Barcelonaa?! Miettikää nyt Piquea ja Shakiraa, kuinka onnellisia he ovatkaan espanjalaisessa Barcelonassa! No, ehkäpä Shakira Isabel Mebarak Ripoll vielä vie Piquen jonain päivänä mukanaan Barranquillaan, jottei Pique enää haluaisi palata Barcelonaan.

Separatismi on jälleen nousussa, kuin silloin vanhoina hyvinä aikoina, kun imperialistiset valtakunnat romahtivat ensimmäisen maailmansodan lopputuloksena. Ne röyhkeät separatistit, yhtenäisyyden vallitsevan, luutuneen vallitsevan asiaintilan hajottajat ja horjuttajat! Pienemmät valtiot, kuten Suomi (jo hyvissä ajoin vuonna 1917) kehtasivat käyttää haasteellista tilannetta opportunisesti hyväkseen. Mitä sitten, jos suomalainen porvaristo hieman itsenäisyyttä aiemmin vastustikin… Mentäessä vielä kauemmaksi, esimerkiksi Espanjan entisiin siirtokuntiin, muuttuu meno vielä röyhkeämmäksi. Kuinka ne mirandat, bolívarit, santanderit, salavarrietat ynnä muut kehtasivat nousta laillista esivaltaansa vastaan? Silloisen lain tulkinnan mukaan maat kuuluivat Espanjan kruunulle. Maat, joilta kapinalliset separatistit onnistuivat espanjalaiset lopulta häätämään. Ajatelkaa nyt, kuinka paljon parempi Suomen olisi olla osana äiti-Venäjää ja sen rikasta kulttuuria? Voi suomalaiset separatistit mitä menitte tekemään! Rasistitkin Rakentavaa kritiikkiä kehitysmaiden suuntaan harjoittavat tahotkin sen tietävät, että kyllä Afrikalla menisi paljon paremmin valkoisessa komennossa. Puerto Rico ja Katalonia, älkää siis haaveilko itsenäisyydestä. Sorrutte kiellettyyn kansallismielisyyteen (=rasismiin) ja separatismiin, (johon kenenkään ei koskaan ikinä olisi tullut sortua), taloutenne menee päin helvettiä, tai sössitte asianne jollakin muulla tavalla. Onnea joka tapauksessa kansojen monimuotoisuudelle ja itsemääräämisoikeudelle!

Resultado de imagen para bandera de catalonia

Katalonian itsenäistymistä vastustetaan sillä, että katalaanit kohdistavat muukalaisvastaisuuttaan espanjalaisiin ja muihin ja ovat nihkeitä turisteja kohtaan. Mielestäni pelko rasismista on hieman omituinen argumentti vastustaa Katalonian itsenäisyyttä. Varmasti katalaanit suhtautuvat yhtä nihkeästi espanjalaisiin/kastilialaisiin, kuin skotlantilaiset tai irlantilaiset englantilaisiin. Pikkuvelisyndrooma vauraudesta huolimatta tulee painamaan katalaaneja vastaisuudessakin siinä missä suomalaisiakin (jotka ovat ylpeitä Ruotsin kolonialismin ajasta ja vähemmän ylpeitä itäisen Venäjän vallan ajasta). Pikkuvelisyndroomasta (ja myös nihkeydestä turismin lieveilmiöihin) kärsitään aika monessa maailman maassa, uskallan sanoa.

Usein separatismin kannattajilta kuulee katkeria kommentteja siitä kuinka he elättävät köyhempiä alueita. Näitä kuulee niin skotlantilaisilta, katalaaneilta kuin vaikkapa äärioikeistolaisuutta lähentelevän Pohjoisen liiton tyypeiltä. Separatistien elitistisyydeltä ja ahneudelta kuulostava asennoituminen on yksi syy siihen, että katalaanien separatismiin suhtaudutaan nihkeästi. Sama toimii myös toisin päin. Yhdysvalloissa Puerto Ricoa ja Suomessa Lappia pidetään taloudellisina rasitteina. Oi pyhä talous, ilman sinua monet edistykselliset asiat olisivat jääneet ja jäisivät tapahtumatta tai ainakin merkittävästi viivästyisivät. Riskinä toki on, että veroparatiisipolitiikka ja taantumuksellinen oikeistolaisuus valtaavat alaa tulevilla itsenäisillä alueilla. Separatismi voi kuitenkin toimia mallina useille alkuperäiskansoille ympäri maailman. Mallina siitä, ettei ihan kaikkea tule antaa pois ja muistutuksena siitä, että riistopolitiikkaa tai hyväksikäyttöä harjoittava keskushallitus ei ole jumalan asemassa.

Kansalliskiihkon nousua pelätään niin ikään. Euroopassa ja lännessä eletään aikoja, jolloin sulkeutuminen ja muukalaisvastaisuus nähdään hyväksi havaittuina keinoina ja yleisesti hyväksyttyinä tuntemuksina. Kansantaloudella menee heikosti (joka tarjoaa mainion tekosyyn hyvinvointivaltion lopulliseen nitistämiseen), pelottavat muutokset uhkaavat ja ulkomaailma näyttäytyy uhkaavana ”pakolaisvirtoineen”. Ennen oli kaikki paremmin, vaikka silloin ennen olikin kaikki huonosti ja haikailtiin aikoihin parempiin. Katalonian itsenäisyyshaikailuihin liittyy aivan varmasti antiespanjalaisia asenteita siinä missä Suomessa viljeltiin ja on viljelty antivenäläisiä asenteita. Suomessa on niin sanottu antirasistinen siipi, joka vastustaa rajakkivajakkien rasismia, mutta suhtautuu itse nuivasti Venäjään ja itäisyyteen ylipäänsä. Nämä ja monet muut tahot viljelevät antivenäläisiä asenteita hienovaraisemmassa muodossa, muttei kukaan (ääriputinistifasisteja kenties lukuun ottamatta) silti ole Suomen itsenäisyyttä asettamassa kyseenalaiseksi. Äärioikeistolaiset ihmiset tuppaavat kannattamaan Katalonian itsenäisyyttä. Jos pelkää joutumista äärioikeistolaisten ja tylsien libertaarien kanssa samaan leiriin kannattaessaan Katalonian itsenäisyyttä, kuka estää muodostamasta laajaa vasemmistolaista tukiverkkoa katalaaneille? Näin olisi pitänyt tehdä Brexitin aikaan. Leninkin kannatti kansojen itsemääräämisoikeutta oikeistolaisten ”ketunhäntä kainalossa”-spekuloinneista huolimatta.

Toisaalta pelätään balkanisaatiota. Eurooppa on vasta hiljattain toipunut entisen Jugoslavian hajoamissodista, joissa oli aineksia kansainväliseen yhteenottoon. Espanjassa leijuu väkivallan uhka, jota Espanjan keskushallinto on itse provosoinut. Espanjan balkanisaatioon en kuitenkaan vielä toistaiseksi usko, ellei Espanja sitten tosissaan aloita francolaisia toimenpiteitä väkivaltaa käyttäen ja hyökäten tosissaan katalaanien ja muiden kulttuuria vastaan. Oikeistolaisen El Paísin mukaan baskeista vähemmistö kannattaa laajempaa itsemääräämisoikeutta nykyisin. Ymmärtääkseni näin on myös muualla Espanjassa. Rajoy ja kumppanit voivat vielä päättää kulkevatko he Miloševićin tietä.

Venäjä on osuvasti tuonut esille lännen kaksinaismoralismin kansojen itsemääräämisoikeuden suhteen. Kosovon itsenäisyys vuonna 2008 kelpasi, mutta Katalonian itsenäisyys vuonna 2017 ei kelpaa. Miksi Carles Puigdemontille ollaan nyt lyömässä suurempaa roiston leimaa, kuin Kosovon presidenttinä nykyisinkin vaikuttavalle Hashim Thaçille, jota syytetään sotarikoksista hänen toimiessaan sissinä Kosovon sodan aikoihin? Kyseessä ovat selvästi lännen edut. Kosovon kohdalla voidaan puhua reaalipoliittisista syistä. EU:n, Naton ja muiden läntisten instituutioiden on laajennuttava itään ja kaakkoon valoa tuomaan pimeydessä ja Venäjän radalla pyöriville kansoille. Katalonian kohdalla pelätään, että Venäjä puolestaan lisäisi vaikutusvaltaansa Euroopassa. Katalonian itsenäistyminen tekisi Euroopasta lisäksi hajanaisemman ja haavoittuvamman lihaksiaan pullistelevan Venäjän edessä.

Kosovon ja Katalonian tapauksissa on kuitenkin ainakin yksi tärkeä ero, jonka Venäjän olisi hyvä muistaa. Serbia menetti selvästi oikeutensa entiseen maakuntaansa sen lahdatessa alueen albaaneja systemaattisesti. Serbia oli suurimpia sotarikoksiin syyllistyneitä maita kroatialaisia ja albanialaisia sotarikollisia unohtamatta. Espanja ei ole vielä kohdellut katalaaneja yhtä julmasti, kuin Serbia kohteli albaaneja, vaikka se syyllistyikin äärimmäisen liioiteltuun voimankäyttöön ja epädemokraattiseen käytökseen pyrkien estämään kansanäänestyksen 1.10.2017 ja vieden Katalonialta autonomian. Serbian liittolaisen Venäjän olisi myös hyvä muistaa, ettei Espanja ole tunnustanut Kosovon itsenäisyyttä. Sikäli Venäjän peli vaikuttaa epäreilulta Katalonian suhteen, jos katsotaan Espanjan näkökulmaa. Reaalipolitiikassa ja yhä vahvemmin geopolitiikassa ei kuitenkaan liittolaisia ja tunteita paremmin tunneta.

Espanja on selvästi osa länttä ja länsimaaksi se haluaa profiloitua. Espanja on onnistuttu kolonialismin, Francon ja sotilasvallankaappausyrityksen ajan jälkeen brändäämään varsin houkuttelevaksi ja nykyaikaiseksi maaksi. Se on ollut varsin demokraattinen yhteiskunta useita vuosikymmeniä. Espanja on modernihko (samalla kuitenkin niin ihanan vanhahtava) ja kiehtova maa, joka sijaitsee etelässä ja vieläpä Euroopassa! Ne ruskeasilmäiset hurmurit ja kaunottaret käyvät latinoista. Enrique Iglesiaskin on Euroopan oma latinopoppari (olisi hyvä tarkentaa, että kyseessä on latinoeurooppalainen, ettei mene kulttuuriseksi omimiseksi, vai mitä Sanna Ukkola?). Ei tietenkään unohdeta churritoja, tapaseja ja Serranon perhettä (hyvä sarja Naapureina Madridissa ja Näin sen koimme -sarjojen ohella). Real Madrid ja FC Barcelona! Sitten on se romanttinen espanjan kieli (kieltämättä hyvin hyvin kaunis kieli), espanjaksi laulavat bändit ja artistit (yhä useammin sellaiset, jotka ovat kaukana espanjankielisistä maista!), ja sellaiset artistit jotka päästävät välillä ”gringoja” sanomaan jotain espanjaksi hauskalla aksentilla.

 

Resultado de imagen para franco this just in

Espanjassa usein ylpeillään siirtomaahistorialla. Tokaistaan latinoille kunnon entisen imperialistisen suurvallan tapaan, että ilman ”espanjalaista sivistystä” intiaanit vain hyppisivät vieläkin leirinuotioiden äärellä. Ollaan ylpeästi osana ”sivistynyttä Eurooppaa” jne. Silti Espanjassakin kärsitään alemmuuden tunteesta. Espanjassa vakuutellaan, ettei se ole mikään ”kolmannen maailman diktatuuri” vaan että se on muuttunut moderniksi eurooppalaiseksi sivistysvaltioksi ja sellaisena sen vakuutellaan pysyvän. Vaikuttaa siltä, että Euroopan itä-länsi -jakolinjojen lisäksi maan eliittiklubissa, ”paremmassa Euroopassa” vallitsee myös omat jakolinjat. Espanjaa toisaalta kunnioitetaan ja se on osa klubia, mutta samalla ”muu parempi Eurooppa” naureskelee Espanjalle sen ollessa osana ”katolilaista” ja ”konservatiivista etelää”. Espanjan nähdään hoitavan taloutensa hieman paremmin, kuin vaikkapa Kreikka, mutta usein espanjalaisiin lyödään ”mañana” -leima, joka tarkoittanee, etteivät he ole yhtä ahkeria ja toimeliaita, kuin ”pohjoisen muurahaiset”. Onko Espanja siis eliittiklubin eräänlainen musta lammas, tohelohko serkku tai veli, hiukan epäonnistunut tapaus, joka vain pyrkii osoittamaan erinomaisuuttaan ”erinomaisten” silmissä?

Espanja on kovasti pyrkinyt irti taantumuksellisuudesta, erityisesti francolaisuudesta. On haluttu olla osana länttä, niin kovasti, että oltiin valmiita viemään demokratiaa Irakiin asti Yhdysvaltojen kanssa. Viime aikoina on taas menty hieman taantumuksellisempaan suuntaan Mariano Rajoyn äärikonservatiivisen hallituksen johdolla. Menneisyyden haamut kummittelevat (eipä muualla lännessäkään voida kovasti hurrata…).  Mielenosoittajien sananvapautta on pyritty rajoittamaan sakkojen ja väkivallan uhalla. Naisten itsemääräämisoikeuteen yritettiin puuttua. Rajoysta tehdyt meemitkin ovat aiheuttaneet halua rajoittaa ilmaisunvapautta. Tässä niistä jotkut rohkeimmat:

Resultado de imagen para rajoy memes

”Älykkyys vainoaa, mutta minä olen sitä nopeampi.”

Resultado de imagen para voy a ser muy franco

Tätä ei voi kääntää pilaamatta vitsiä. ”Franco” viittaa suorapuheisuuteen/suoraan toimintaan ja tietenkin 1970-luvulla kuolleeseen diktaattoriin.

Rajoyn uusautoritäärisyys on hyvä muistaa Katalonian itsenäisyyden vastustajienkin keskuudessa. Espanja ei toki ole sama, kuin Francon Espanja. Mutta toisaalta, olihan Mihail Gorbatšovin Neuvostoliittokin vapaampi, kuin Stalinin Neuvostoliitto. Viron ja muiden Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiä ei juuri tuettu. Nykyisin niiden itsenäistymistä pidetään ainoana oikeana ratkaisuna. Ehkäpä Vironkin mieli vielä jonain päivänä muuttuu. Katalonia valloitettiin useita vuosisatoja sitten. Liittäminen vahvistettiin 1700-luvulla. Jos Neuvostoliitto olisi olemassa, nähtäisiinkö Ukraina samalla lailla osana Neuvostoliittoa/Venäjää, kuin Katalonia nykyisin Espanjan osana? Näyttää siltä, että aika oikeuttaa valloitustyöt. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä varmemmin valloitukset hyväksytään ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä separatisteihin suhtaudutaan nihkeästi. Ei Etelä-Amerikkakaan saanut esimerkiksi brittien tukea itsenäisyyskamppailussa. Itsenäistyminen ja pyrkimys vapauteen on lopulta aina eräänlaista uhkapeliä. Winners win, losers lose. Historia on monilta osin jo päättyneiden uhkapelien tulosten analysointia ja viisastelua tuloksista. Jälkikäteen voittajia sitten ihaillaan ja romantisoidaan ja heidän hirmutekojaan vähätellään. Häviäjien kohtaloa saatetaan surkutella jossain määrin. Yleensä kuitenkin ajatellaan moralisoiden, että ”kannattiko niiden häviäjien olla väärällä puolella, väärää mieltä ja lähteä ottamaan turpaan”?

Jos Bolívar ja muut olisivat hävinneet pelin, nähtäisiinkö Latinalainen Amerikka samanlaisena alueena, kuin monien eurooppalaisten maiden merentakaiset alueet Karibialla? Naurettaisiinko itsenäisyysmielisille meksikolaisille? Seuraavina vuosina tulemme näkemään kuuluuko Katalonia voittajien vai häviäjien leiriin. Historia tulevine viisaineen ja jälkiviisaineen tulee varmasti näkemään separatismin vastustajat menneisyyteen tuijottelijoina, mikäli katalaanit voittavat pelin ja saavat itsenäisyyden. Mikäli katalaanit häviävät, tuomitaan heidät hölmöiksi idealisteiksi ja uhkapelureiksi, jotka eivät älynneet lopettaa ajoissa. Elämä on peli. Rajat ovat ikuisia, kunnes joku voittajafiiliksellä niitä taas muuttelee.
Lue lisää…