Vasemmistolainen Israel-kritiikki

Jotenkin ajalle kuvaavaa, että palestiinalaisia tapattava holokaustista meteliä pitävä israelilainen hengailee antisemitististä ”stopsoros”-roskaa viljelevän entisen juppiliberaalin kanssa. Myös osoitus siitä, kuinka rasistit ovat kyenneet luomaan nykyaikanakin rasistisia hierarkioita, joilla sorretut edelleen hajotetaan siten, että heidät saadaan uskomaan rasistisia rakenteita ylläpitävien valkoisten länsimaalaisten ja pohjoismaalaisten pitävän juuri heitä ”ali-ihmisiä” jotenkin vähemmän ”ali-ihmisinä”, kuin niitä muita. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kaudella nämä rakenteet ovat tulleet vielä näkyvimmiksi. Modernissa maailmassa tulee mieleen Latinalainen Amerikka, jossa uuskolonialismi ja istutettu ajatus valkoihoisten ja valkoihoisten ulkomaalaisten paremmuudesta elää vahvana. Valkoista ihonväriä vieläkin valitettavasti palvotaan. Esimerkiksi Kolumbian television tärkeimmät ja näkyvimmät kanavat välittävät viestiä, että vain valkoiset ovat tärkeitä. Toinen esimerkki on Dominikaaninen tasavalta jossa, kohdellaan rasistisesti haitilaisia, joiden kotimaata Trump puolestaan kutsui ”shithole”-maaksi. Sitten on tietenkin Israel, jota ilman olisi Euroopassa todennäköisesti olemassa paljon enemmän juutalaisvastaisuutta. Onhan nykyisinkin paljon niitä, jotka pitävät maahanmuuttoa ”suvakkijuutalaisten” salajuonena, jolla tuhotaan kansallisvaltiot, jotta ne saataisi ”uuden maailmanjärjestyksen”, ”illuminatin” globaaliin valvontaan.
Rasistisista hierarkioista on olemassa valitettavan monia esimerkkejä historiasta. Hajota ja hallitse toimii edelleen hyvin. Yksi hyvä kirja aiheeseen liittyen on unkarilaisen Attila Meleghin ”On the East-west Slope”-kirja. Kirja kertoo hyvin itäisen ilmansuunnan halveksunnan historiasta. Kirjan pointti sopii hyvin laajempaan kontekstiin analysoitaessa rasistis-elitistisiä rakenteita. ”Olet ehkä vähän läntisempi/vähän valkoisempi, kuin nuo muut, teitä on kiva käyttää pelinappuloina, mutta älkää kuvitelkokaan, että olisitte meikäläisiä!”. Sorretut vastakkain sortajien hallitsemina. Israel on tästä hyvä esimerkki. Israel on ikään kuin länsimaisen imperialismin jatke, jolla aluetta pyritään hallitsemaan epäsuorasti, suoremman dominoinnin ohella. Ja näin ollen myös ongelmallinen suhtautuminen juutalaisuuteen on ratkaistu. Puolustamme henkeen ja vereen heidän oikeuksiaan, siellä kauempana, pois Euroopasta osakekeinottelemasta. Mutta entä jos Euroopassa olisi paljon nykyistä enemmän juutalaisia? Silloin syyllisyys juutalaisvastaisuudesta olisi paljon vaikeampi vyöryttää muslimien niskoille. Todellisia ystäviä Israelilla ei liene.

 

Olisiko Israel muuten olemassa nykyisessä muodossaan ilman holokaustia, britti-imperialistien Balfourin julistuksesta huolimatta? Brittiläiset valloittajat olivat jo vuonna 1917 luvanneet itsenäisyyden juutalaisille geopoliittisista syistä palestiinalaisille antamat lupaukset rikkoen. Holokausti varmastikin vauhditti prosessia yleisen antifasismin vielä vaikuttaessa ja asioita jo aiemmin sössineet läntiset imperialistit mokasivat lopullisesti ajaen juutalaisvaltiota hätiköiden. On muistettava, että antisemitismi, juutalaisvastaisuus, oli tuolloin ennen toista maailmansotaa hyvin yleistä Euroopassa, eivätkä juutalaisten vainoamiseen syyllistyneet ainoastaan natsit, jotka tekivät vainoamisesta tosin tuhoisampaa moderneine teknologioineen. On mielenkiintoinen seikka, että Israelin itsenäisyysjulistus nähtiin Neuvostoliiton taholta aluksi jonkinlaisena anti-imperialistisena prosessina. Olihan koko Palestiina aiemmin ollut siirtomaaimperialistien vallan alla. Neuvostoliitto toivoi Israelista itselleen liittolaista kapitalismin vastaiseen taisteluun. Tie vei kuitenkin oikealle ja loppu onkin historiaa ja konkretisoituu autoritäärisen pääministeri Benjamin Netanjahun kuvatuksessa.

 

Netanjahun Israel on avoimen rasistinen ja apharteidinen valtio, jossa palestiinalaisiin kohdistuva sorto on saavuttanut huolestuttavat mittasuhteet. Ei ole kaukaa haettua sanoa, että Israelin valtio tähtää kansanmurhaan yhden valtion mallillaan ja sortotoimenpiteillään esimerkiksi Gazassa. Historia ei valitettavasti toiminut tässä opettajana (vertaa esim. Yhdysvalloista itsensä vapauttaneet orjat, jotka Liberian valtion perustettuaan alkoivat käyttäytyä entisten valkoisten isäntiensä tavoin). Israelissa ei ole myöskään helppoa olla ei-valkoinen maahanmuuttaja, kuten etiopialaisten rasistinen kohtelu on osoittanut.

 

Yhdysvallat on perinteisesti ollut Israelin lähimpiä liittolaisia alueella. Nyt Trumpin valtakaudella tuki on vahvempaa, kuin koskaan ja Israelin toimia ei katsella enää pelkästään läpi sormien. Rikoksiin peräti kannustetaan. Yhdysvaltain suurlähetystön siirto Tel Avivista Jerusalemiin oli selkeä osoitus paitsi vahvan tuen antamisesta Israelin politiikalle, myös nihkeästä suhtautumisesta palestiinalaisten asiaan. Nyt kun vielä ennen äärioikeistolaisuuden lopullista nousua höpöhöpöliberalismin tilalle on muotia kaataa kaikki paha Trumpin niskaan, on hyvä tietenkin muistaa, etteivät Trumpin edeltäjätkään suurlähetystön siirtoa varsinaisesti vastustaneet. Useampi muu maa on myös harkitsemassa suurlähetystönsä siirtoa Jerusalemiin, jolla halutaan viestittää, että Jerusalem kuuluisi vain juutalaisille. Se mikä aiemmin näyttäytyi naurettavana äärioikeistolaisena kiihkoiluna on nyt uusi normaali.

20180601_192928Osallistuin aiemmin tänä vuonna Helsingissä järjestettyyn muistokulkueeseen. Muistokulkueessa tuotiin esille nakba-päivää, joka merkitsi sananmukaisesti katastrofia etnisen puhdistuksen kohteeksi joutuneille  palestiinalaisille. Samalla kunnioitettiin myös Israelin sotilaiden tappamia palestiinalaisia uhreja, jotka olivat protestoineet Trumpin päätöstä vastaan. Päätöstä, jolla lopetettiin viimein teeskentely siitä, että Lähi-itään oltaisi todellisuudessa mitään rauhaa koskaan haluttu rakentaa. Palestiinalaiset viettävät nakba-päivää Israelin valtion aiheuttamien kärsimysten vuoksi. Brittiläisten valloittajien tekemällä Balfourin julistuksella luvattiin juutalaisille oikeus omaan kotimaahansa. Tällä lupauksella petettiin palestiinalaisille annetut lupaukset ja israelilaiset alkoivat kahmia maata ajaen palestiinalaiset tiehensä kiihdyttäen tahtia 1940-luvun lopulta lähtien. Palestiinalaisten sorto on jatkunut näihin päiviin asti. Nykyään piitataan yhä vähemmän siitä, että Gaza on YK:n mukaan muuttumassa asuinkelvottomaksi tai, että kokonaisia kyliä tuhotaan.

 

Israelin harjoittamasta terrorista puhuttaessa olisi tärkeää, että kritiikki aina muotoiltaisi ja tuotaisi selkeästi ja johdonmukaisesti kaikissa yhteyksissä esille. Nakba-päivän ilaisuudessa puhunut kansalaisaktivisti Syksy Räsänen toi hyvin tämän esille todetessaan, että on hyvä tietää, mitä vastaan huudetaan. Jos huudetaan ”down, down Israel” ja ”down, down USA”, jouduttaisi huutamaan myös ”down, down EU” ja vastustamaan aika montaa Israelia tukevaa maailman maata. Se ei varmaan olisi kovinkaan mielekästä todellisen sanoman jäädessä hämärämmäksi. Voisiko esimerkiksi ”down, down ethnic cleansing” olla parempi huuto?

 

Kritiikki vasemmalta suunnalta on yleensä kohdistunut nimenomaan Israelin sortavaan politiikkaan, ei Israelin olemassaolon oikeuteen tai juutalaisuuteen. Tämän asian esillä pitäminen on mielestäni jatkossakin viisasta. On hyvä muistaa, että Ku Klux Klanin David Duke on puhunut vahvasti Israelia vastaan muun muassa Palestiinan tilanteen ja Syyrian sisällissodan yhteydessä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että vaikka, Duke ja muut juutalaisvastaiset periaatteelliset rasistit haukkuvat Israelia, että kaikki kritiikki olisi Israel-vastaista tai antisemitismiä. Antisemitismi-kortilla on ihmisvastainen Netanjahukin hiljentänyt aika monta suuta. Näissä puheissa on oltava vaan nähdäkseni hyvin varovainen ja puheenvuorot on tärkeää muotoilla kaikissa yhteyksissä hyvin. Jotta erotuttaisi taantumuksellisesta ihmisvastaisesta aineksesta eikä myöskään annettaisi aseita niille vähemmän periaatteellisille islamofobisille rasisteille, jotka mielellään pitävät meteliä arabien ja natsien välisestä yhteistyöstä 1940-luvulla ja haukkuvat muslimeita nykyisistä ”juutalaisvainoista” Euroopan maissa. Totta on myös se, että Lähi-idässä on paljon tahoja, jotka vastustavat Israelin olemassaoloa, ei pelkästään sen aggressiivisen ulkopolitiikan takia, vaan myös uskonnollisista ja muista vastaavista syistä, jotka taas sotivat työväenliikkeen tasa-arvokäsityksiä vastaan. Myös juutalaisten kokeman holokaustin kyseenalaistaminen alueella ei ole niin tavatonta.

 

On valitettavaa, että Israelin vasemmisto on heikoilla. Minkähänlaisella tolalla mahtaa olla se kampanja, jossa israelilaiset sotilaat kieltäytyivät palvelemasta miehitetyillä alueilla? Todellinen rauha voisi alueella syntyä, jos vasemmisto lähtisi nousuun Israelissa. Tietenkin maallistumisen toivoisi myös alueella laajemmin nousevan. Iranissa ja Irakissa tästä onkin viitteitä, joissa kommunistiset puolueet näyttävät olevan nousussa. Feminismikin voimistunee lähitulevaisuudessa alueella, jossa miehet ovat perinteisesti pitäneet valtaa peittelemättä kaikilla tavoin hyppysissään. Tunisiassa ollaan käsittääkseni pisimmällä.

 

Israelista puhuttaessa toivoisi sellaisten kansalaisliikkeiden, kuten juutalaisten ja arabien muodostama Standing Together nousevan jatkossa merkittävämmäksi tekijäksi maassa. Yhdysvalloissa on olemassa amerikanjuutalaisten ”milleniaalien” IfNotNow-liike, jonka tarkoituksena on tuoda palestiinalaisalueiden miehitys laajempaan tietoisuuteen juutalaisyhteisöissä. Liikkeen jäseniin ei olla aina suhtauduttu hyvin. Nämä aloitteet ovat hyviä, vaikkeivät yksinään riittäviä. Niistä ei myöskään hirveästi uutisoida. Näitä olisi hyvä seurailla 2020-luvulle mentäessä. Israelissa oli myös 2010-luvun alussa isoja mielenosoituksia, joissa vaadittiin sosiaalista oikeudenmukaisuutta Netanjahun kovan talouspolitiikan vastineeksi. Mielenosoittajien vaatimuksissa ei tosin valitettavasti taidettu ottaa huomioon palestiinalaisten oikeuksia. Israelin perinteisempi vasemmisto taas on innokkaampi toistelemaan oikeistolaisten kantoja.

 

Jälkipohdintaa kansallisvaltioista

Ajatukset palaavat taas tuohon ylempänä viitattuun Ylen artikkeliin. Kuinka nationalismia tulisi padota? Miten nationalismi nähdään? Onko kaikki nationalismi, kansallismielisyys/kansallisvaltioajattelu taantumuksellista meuhkaamista, jolla lyödään alas ”muita”? Viron kohdalla näin näyttäisi olevan ja identiteetti näyttää vieläkin muodostuvan siitä, että räksytetään Venäjälle ollen mukana kaikissa mahdollisissa läntisissä ”päättävissä pöydissä”. Itse en silti näe kovin kestävänä sellaista lähtökohtaa, että alettaisi ”padota” kaikkea nationalismia leimaten se fasismiksi. Pois kaikki leijonakorut (sinänsä tietenkin huvittavaa, että ruotsalaisuutta ja Ruotsin kolonialismia kritisoiva persu fanittaa Ruotsin imperiumin symbolia) ja suomilippikset rangaistuksen tai julkisen paheksunnan ja tuominnan uhalla vai? En usko, että asiaa tällä lailla kitkettäisiin. Eräässä aiemmassa tekstissä kirjoitin siten, että kannatan muut huomioon ottavaa paikallisuutta ja larppausoikeutta, en ulossulkevaa sellaista. Sen sijaan, että vain puhuttaisi pilkallisesti ”kuvitelluista yhteisöistä”, joita kansallisvaltiot tietenkin ovat, edellyttäen jotenkin sitä, että yht’äkkiä esimerkiksi heivattaisiin suomalaisuus-käsite pois kääntyy lopulta itseään vastaan, kuten nyt on käymässä. Asenteet kun muuttuvat hitaasti. Mielestäni toimivampi ratkaisu on suomalaisuuden käsitteen avaaminen. Kyseenalaistetaan vanhentuneet ahdasmieliset näkemykset suomalaisuudesta. Kenellä on oikeus olla suomalainen? Tätä, jota viholliset kutsuvat ”punavihermädätykseksi” tai ”kulttuurimarxilaisuudeksi”. Ja eikös kommunismin ihanne ole se, että porvarillinen valtio lopulta poistuu ikään kuin tarpeettomana? Tätä ei pakolla saavuteta.

 

Jos taas ajatellaan, että on ehdottomasti vastustettava kaikenlaista kansallismielisyyttä ”fasismina”, tulee allekirjoittaneelle mieleen Neuvostoliitto, jossa georgialaisten ja muiden kansallisuuksien itsemääräämisoikeus alistettiin ”työväenluokan internationalismille”. Tämä saatiin kokea hyvin juurikin Georgiassa (—> Georgian kysymys) tai esimerkiksi Karjalassa, jossa ”internationalismi” tarkoittikin venäläistämispolitiikan hyväksymistä. Nykyisinkin kansalliseen itsemääräämisoikeuteen tunnutaan suhtautuvan kaksijakoisesti. Esimerkiksi Katalonian kohdalla olen lukenut hämmentäviä puheenvuoroja siitä, ettei katalaanien separatismia tule tukea, koska öyhötys kastilialaisia vastaan, äärioikeiston tuki separatismille jne. Tulisi ilmeisesti tukea yhtenäistä Espanjaa, jossa sitten kun (ja jos) vasemmisto oikeasti määrää, tulee baskeille ja ihan kaikille vapaammat oltavat. Jos myös vastustetaan ihan kaikenlaista kansallismielisyyttä, olisi samalla logiikalla vastustettava vaikkapa palestiinalaisten tai saamelaisten pyrkimyksiä taantumuksellisina ja ajettava yhtenäistä ”punaista Israelia/Palestiinaa (eri asia nähdäkseni, kuin se Palestiina, jonka puolesta nykyään puhutaan)” ja ”punaista Suomea” (tai paremminkin jonkinlaista punaista Eurooppaa), jossa kaikki ongelmat poistuvat sitten itsestään, siellä täydellisessä kommunismissa. Silloin ei myöskään tarvitse ajaa mitään sellaisia pikkuporvarillisia, ”vähemmän tärkeitä” juttuja, kuten feminismi, seksuaalivähemmistöjen tasa-arvo tai ympäristöasiat, jotka hoituvat automaattisesti sitten siellä utopiassa (vrt. oikeiston retoriikka vapaista markkinoista ja niiden kyvystä ”korjata itsensä”).

About Heikki Ekman

Mielipiteet ovat omiani, eivätkä välttämättä edusta SKP:n kantaa. En väitä olevani minkään alan asiantuntija, mutta pidätän itselläni silti oikeuden kommentoida itseäni kiinnostavia asioita koko ajan asioista selvää ottaen mahdollisimman monipuolisesti. http://jarkeapeliin.blogspot.fi/ (vanhemmat kirjoitukset)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: