Archive | helmikuu 2020

Moderni äärioikeisto ei ole syntynyt tyhjiössä

”Natseja, natseja, natseja kaikkialla!” ”Ei natseja ole ollut olemassakaan vuoden 1945 jälkeen”, ”Uusnatseja on vain joku satakunta koko maassa, enemmän olisin huolissani väkivaltaisesta antifasta, astaloanarkisteista, soijapojista, jotka toisaalta on sellaisia kynäniskoja, ettei astalot pysy käsissä!” Harva on onnistunut välttämään niin sanottujen tolkun ihmisten, uusnatsien asianajajien kommentteja verkossa. Kun Yle ja Helsingin Sanomat julkaisee jotain maahanmuuttoon tai monikulttuurisuuteen liittyvää, on Facebookin kommenttiosiossa joukko rasisteja mylvimässä öyhötyspropagandaansa. Iltalehden ja (ainakin vielä jokin aika sitten) myös MTV3 uutisten kommenttikentät ovat menetettyjä tapauksia. Niistä on tullut rasistien valtausten myötä Hommaforumin etäpesäkkeitä, jossa kommentointi on tökeröä whataboutismia: ”Entäpäs väkivaltainen antifa ja kommunistit?”. Moderaattorit eivät näillä alustoilla juuri rajoita sananvapauden sotureiden sananvapautta. Ei-rasistisia tutkijoita maalitetaan ja heitä vastaan käynnistetään hyökkäys- ja vainokampanjoita rasistien tahoilta. Poliisiakin vastaan hyökätään, kun se ei pamputa eikä ammu hippejä kumiluodeilla tarpeeksi. Uusnatsit marssivat kaduilla viranomaisten ja poliitikkojen vaikuttaessa voimattomilta. Uusfasistit saavat kertoa kritiikittömästi ihmisvastaisia näkemyksiään Ylellä toimittajien edes yrittämättä haastaa näitä. Miten tähän on tultu?

Kymmenen vuotta sitten niin sanottu halla-aholaisuus oli nousussa. Tarkemmin sanottuna jo aiemmin, viimeistään vuosista 2008-2009 alkaen. Kyseessä oli nykyisen perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi ”Mestari” Halla-ahon rasististen ja vihaa lietsovien blogikirjoitusten ympärille muodostunut maahanmuuttovastainen ruohonjuuritason kansanliike, joka syntyi Hommaforumilla. Nämä huolestuneet kansalaiset olivat saaneet tarpeekseen. Heidän mukaansa Suomen maahanmuuttopolitiikka oli ”leväperäistä” ja lähes kaikki eduskuntapuolueet vasemmalta oikealle olivat kuulemma islamiin päin rähmällään, eikä tätä kuulemma saanut tuoda esille. Mitään ei saanut sanoa silloinkaan. Jotkut hurjemmat olivat valmiita ottamaan oikeuden jo tuolloin omiin käsiin haaveilemalla eriväristen massakarkoituksista uhkaillen ja vainoten vähänkään myönteisesti maahanmuuttoon suhtautuvia poliitikkoja ja maahanmuuttoa tutkivia ihmisiä. Vielä ei kuitenkaan näyttänyt olevan aika palaville risteille, polttouuneille taikka edes oluttupakumouksille. Jos alkoholin kumoamista kurkusta alas ei lasketa.

Olisi siis kokeiltava parlamentarismin tietä. Halla-aholaisilla oli peräti kaksi puoluetta valittavanaan. Valitako julkisuuteen ”maahanmuuttokriittisellä” addressillaan nousseen Juha Mäki-Ketelän Muutos 2011 (josta Mäki-Ketelä myös erotettiin hänen tehtyään aiemmin pesäeroa syvään päätyyn) vaiko Timo Soinin perussuomalaiset? Mestari ainakin itse valitsi oikein ja lähti ensin sitoutumattomana ehdokkaana entiseen vennamolaiseen puolueeseen. Puolueeseen, joka nahkansa luotuaan lähti tekemään politiikkaa konservatiivisia arvoja painottavalla ”maahanmuuttokriittisemmällä” populismilla. Ensimmäisen läpimurron puolue oli kokenut Soinin noustessa Tony Halmen äänillä eduskuntaan. Puolue on sittemmin jatkanut nousukiitoa, nyt entisestään halla-aholaisten kaapattua vallan entisten vennamolaisten ja soinilaisten perustamassa puolueessa. Suoraa demokratiaa maahanmuuttovastaisella korostuksella ajanut Muutos 2011 on sittemmin jäänyt unholaan, kuten myös syrjään siirtynyt puolueen perustajiin kuulunut Mäki-Ketelä. Sittemmin perussuomalaiset ovat onnistuneet valtavirtaistamaan rasismia siten,  että nyt kansanedustajakin kehtaa kutsua ei-rasistisia poliiseja ”munattomiksi nillittäjiksi” ja levittää salaliittoteorioita ”väestönvaihdoista”.

Rasistinen kielenkäyttö ja toisinajattelijoita vastaan kohdistuneet hyökkäykset ovat normalisoituneet. Näin ollen eivät myöskään livestriimilähetyksissä tapahtuvat yllytykset polttaa turvapaikanhakijoiden leiri tai tutkijoihin kohdistuvat raiskausfantasiat ole enää tavattomia. Rasismin ollessa jälleen hyväksytympää lyhyen suojasääkauden jälkeen, rasistit – niin kurdeja pelkäävä Panu Huuhtanen, kakasta tykkäävä Eero Tillanen kuin uusnatsitkin – kokoontuvat turvapaikanhakijoita puolustavien mielenosoitusten läheisyyteen häiriköiden näitä tai poliisiasemien, maahanmuuttovirastojen ja suurlähetystöjen eteen pitämään öyhötysmielenosoituksiaan. Toistaiseksi tarkoituksena on ollut vain julistaa, soittaa suuta, provosoida vastapuolta toistelemalla sanastollisesti köyhää mielikuvituksetonta ihmisvihamielistä propagandaa ja tunkemalla striimilaitetta vastapuolen naamaan kiinni. Hurjimpiin tekoihin ovat käyneet lähinnä ihmisen tappaneet ja naisia hakkaavat uusnatsit, jotka ovat rikkoneet uskonrauhaa töhrimällä synagogaa. Odotettavissa on tunnelman kiristyminen, jossa voimiensa tunnossa oleva ihmisvastainen äärioikeisto tulee olemaan niskan päällä. Puolan ja Kroatian kaltainen kehitys, puolattuminen ja kroatisoituminen tulee olemaan tulevaisuutta Suomessakin.

Olisiko rasismi kokenut nousun, jollei siihen oltaisi suhtauduttu elitistisen väheksyen? Olisiko ihmisten ulkonäköön keskittynyt ”Per Looks” kannattanut jättää tekemättä? Myös ne kommentit, joissa asetetaan ”junttirasistijuoppo” vastakkain ”yritteliään syyrialaisen” kanssa eivät ole osoittautuneet toimiviksi. Ne päinvastoin palvelevat sitä kylmää ja raadollista oikeistolaista ajatusmaailmaa, jossa vain menestyminen ja pärjääminen on hyväksyttävää. Raaka kilpailuideologia, jossa kaiken pitää olla tuottavaa ja tehokasta, tekee tulevaisuudesta epävarmaa, alituista kilpailua, jossa voittajat lasketaan lopulta korkeintaan kahden käden sormilla. Sama pätee mielestäni naljailuihin perussuomalaisten Venäjä- ja Kiina-kytköksistä, jotka palvelevat lopulta vain hurraapatrioottista militarismia, joka ei sekään kaukana äärioikeistolaisuudesta ole. Äärioikeisto kun jakautuu Venäjä- ja länsimielisiin. Maailma on myös monimutkaisempi, vähemmän mustavalkoinen ja enemmän moniääninen, kuin ehkä vielä 1980-1990 -luvuilla. Muutosvastarinta on monessa ihmisessä vahvana. Muutos ahdistaa.

isee

Antikommunismia korostavien konservatiivien tarina ”molemmista ääripäistä” juontaa osittain juurensa Baltiaan. Neuvostoliiton vallasta vapautuneet Baltian maat pääsivät viimein nauttimaan vapaudesta 1990-luvulla. Vapauden huuma pelkistyi kuitenkin melko pian vapaudeksi jostakin, jolloin maassa oleva venäläisvähemmistö joutui epäilyksen alaiseksi. Usein tuntuu siltä, että esimerkiksi virolaisten kansallisidentiteetti perustuu nykyisinkin vielä siihen, että todetaan, ettei ainakaan venäläisiä olla (nykyisen äärioikeistolaisen hallituksen aikana suhtautuminen Venäjään näyttäisi olevan diplomaattisempi). Viro haki hyvissä ajoin kaikkiin läntisiin päättäviin pöytiin. Neuvostomiehityksen aika jätti syvät jäljet Baltiaan ja tämä trauma purkautui äärimmäisenä länsimielisyytenä ja kansalliskiihkona, jossa kommunismi oli saamassa leiman. Saman leiman, jota myös käyttämällä vastapuolta vastaan saatiin muuallakin jatkuvasti vyörytettyä omaa oikeistoaatetta ja pyrkimyksiä taivuttaen vastapuoli yhä uusiin, sille epäedullisiin kompromisseihin. Yhä uusiin köyhiä kurjistaviin kompromisseihin olisi suostuttava kommunismin leiman pelossa ja pragmaattisista syistä. Lopulta on päästy nykyiseen moniäänisyyttä ja demokratiaa uhkaavaan tilanteeseen. Baltian ja itäisen Keski-Euroopan oikeistolaiset, muiden Kommunismin mustan kirjansa lukeneiden muassa, olivat kärsivällisesti lobanneet sen puolesta, että kommunismi ideologiana on yhtä paha kuin natsismi, jolloin kommunismista tuli vähintään yhtä paha haukkumasana, kuin natsismista.

Kukapa haluaisi leimautua sellaisen aatteen kannattajaksi, joka on saatu onnistuneesti näyttäytymään absoluuttisena pahana? Jos et kannata leikkauspolitiikkaa, velkapaniikkia ja kritisoit vähänkin kapitalismia, olet äärivasemmistolainen kommunisti. Jos et kannata yltiöisänmaallista paatosta, olet epäisänmaallinen kommunisti. Jätä jo niiden suomalaisten SS-miesten tutkinta ja Suomen ja natsi-Saksan liittolaisuudesta puhuminen vähemmälle senkin liian paljon tienaava punikkitutkija! Kannatat maahanmuuttajien vastaanottamista ja väität, että meillä on tilaa? Oletko kulttuurimarxilainen maanmädättäjä? Maahanmuuttomyönteisyys on kommunismin jatke, kuten YK:n ihmisoikeuksien julistusten puolustaminenkin. Taasko gay pride? Milloin hetero pride?! Kyllä nainenkin lyö ja Li Andersson joutaisi Haagiin puhuessaan ”paremmasta väkivallasta”, ”paskapuheesta” ja niin edelleen.

Harva haluaa leimautua hulinoitsijaksi tai ääri-miksikään keskustalaisuuden harhassaan.  Kaikki mielenosoituksetkin on ihan hui hui kamala juttu, jossa anarkistit särkevät ikkunoita, estävät liikenteen kulun eivätkä käy edes töissä! Tällaisessa ilmapiirissä äärimaltillinen odineita ihmisinä rakastava vilpitön silakkakin leimautuu väkisin äärimmäiseksi radikalistiksi. Pelkästään jo tämä pitkäjännitteinen tolkkuilun lobbailu riittäisi suurelta osin uusien holokaustien toteutumiseen eikä kukaan ihmettelisi. Ottaen huomioon paniikkimaisen terrorismin pelon, islamofobian ja hyvin voivan juutalaisvastaisuuden äärioikealla ja sen historiattoman näkökulman, jonka mukaan natsit hävisivät kuin tuhka tuuleen toisen maailmansodan jälkeen. Iloisesti unohtaen ja sivuuttaen natsistiset enklaavit Etelä-Amerikassa ja ”entisten natsien” asemat Länsi-Saksan hallinnossa, avustaen Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelua vakoilutoiminnassa ja niin edelleen. Hysteerisiä nuo natsiharhoja potevat suvakit!

vkk9nj2taw001

 

Halla-aholaisen kansanliikkeen nousu ja antikommunismia ja antianarkismia korostava tolkkuilu, eivät mielestäni riitä yksinään selittämään modernin äärioikeistolaisuuden menestystä. Yhtenä tärkeänä syynä tulisi pitää myös elitismiä, joka sisältyy köyhiä halveksivan kilpailuideologian kannattamiseen. Rationaaliseksi luonnonlaiksi ja epäpoliittiseksi naamioidussa kilpailua ja äärimmäista tehokkuutta korostavassa ideologiassa pääargumentti on viidakon lakeja ymmärtävän yksilön korostaminen. Tämä yksilö on sellainen, joka uskaltaa ajaa omia etujaan muilta kyselemättä, odottamatta apua keneltäkään tai ”holhoamatta” ketään. Kukin siis pitäköön huolen itsestään ja pistäköön parastaan kilpailussa, jossa me kaikki tietysti lähdemme samalta viivalta.

Pitkin 2010-lukua sai tosin välillä jopa oikeistolaisista iltapäivälehdistä lukea artikkeleita siitä, kuinka Suomessa arvot olivat koventuneet. Kuinka yhä useampien mielestä köyhyys oli oma vika ja merkki alhaisesta älykkyydestä. Menestyjä on se, joka vaan painaa menemään äärimmäisen tehokkaasti ja kompasteluista huolimatta jatkaa vaan kulkemista niin kuin ennenkin yhteiskunnan edellyttämällä tavalla. Ne, jotka eivät tähän pysty, nähdään luovuttajina, hyödyttöminä, yhteiskunnan taakkoina. Joko toinen jalka lauman ulkopuolella ontuvina rampoina, työttöminä loisina tai akateemisena roskaväkenä, joka opiskelee ”hyödyttömiä” aloja, kuten vaikkapa sukupuolen tutkimusta, filosofiaa, sosiologiaa tai kehitysmaatutkimusta. Mainitsiko joku jo sen liikaa tienaavan äärioikeistotutkijan? Eipä sellaisille aloille tarvitsisi niin paljoa rahaa antaa. Eivät palvele kansantaloutta tai kilpailukykyä sellaiset!

Sosialidarvinistista ajattelua ajaneessa Juha Sipilän hallituksessa kelailtiin ilmeisesti, että vähentämällä yliopistojen rahoitusta jäisivät vain vahvimmat ja parhaimmat alat henkiin. Mitäpäs siitä, että hieman aivovuotoa saadaan aikaan, kun muutama ”nollatutkija” suuntaa muualle? ”Raukat vain menköhöt merten taa”, vai miten se vanha viisaus meni? Nyt kauhistellaan voimattomina sitä, kuinka ulkoavaruudesta yht’äkkiä ilmaantunut äärioikeisto maalittelee tutkijoita ja hyökkää näitä ja näiden rahoittajia vastaan. Vähemmän kauhisteltiin valtiovarainministerinä lyhyen aikaa vaikuttaneen Alexander Stubbin heittoja professoreista ja kesäkuukausista. Itse pääministeri Sipilä hyökkäsi ”kaiken maailman dosentteja” vastaan vatuloimista käsittelevässä kritiikissään. Astetta oikeistolaisemman puolustusministerin Jussi Niinistön ”perustuslakitalebaneista” sentään nousi jonkinlainen kohu.

Sipilän hallitusta saatettiin kyllä kritisoida yleisesti siitä, että asiantuntijuudelle ei meinattu jättää aikaa, kun koko ajan oli kiire esimerkiksi aktiivimallin kanssa. Kritiikki jäi silti monin paikoin ohueksi. Vuosikausia rummutettu näkökulma ”hyödyllisten alojen” opiskelun tärkeydestä talouskasvun nimessä ja ”vatuloivan” asiantuntijuuden pilkkaaminen herätti kritiikkiä vain lähinnä opiskelijajärjestöissä, tutkijoissa, vasemmalla ja vasemmalle päin nojaavissa tahoissa. Olisikin syytä kritisoida enemmän myös niitä maltillisempia, charmikkaita porvareita, joille tuloksellisuus ja tehokkuus merkitsee enemmän, kuin asiantuntijuus. Ne tehokkuutta ja tuloksellisuutta kaiken muun kustannuksella painottavat aina thatcher-reaganilaista Sipilää myöten rapauttivat tutkimuksen arvostusta hyökäten tutkimusta vastaan. Natsit, Donald Trump (häntä natsiksi väittämättä) tai tutkijoiden väheksyntä eivät missään tyhjiössä syntyneet. Tämä tuntuu edelleen unohtuvan monilta, kun ollaan kauhistelemassa äärioikeistoa ja sen yhä aggressiivisemmiksi ja demokratian vastaisemmiksi käyviä muotoja.

Äärioikeiston mies-kuva

Äärioikeistolaiseen maailmankuvaan kuuluu konservatiivinen ja valheellinen myytti entisajan miehistä rautaisina uroina, jotka puolustivat isänmaataan ja naistensa kunniaa. Ennen ei kuulemma turhia kitisty, vaikka hieman harmittikin. Silloin ei oltu mammanpoikia, eikä käyty pesettämässä pyykkejä kotona. Ei, ne jätettiin miehekkäästi vaimojen pestäväksi! Sukupuoliakin oli kuulemma vain kaksi. Ehkä virallisissa puheissa ja yleisen mielipiteen mukaan. Todellisuudessa tuskin näin oli. Mutta eipä häiritä näitä yhdistyneestä oikeistolaisesta blokista haaveilevia faktoilla. Päivitelkööt rauhassa ”tossun alla olevia Kallion soijalattepoikia”. Kyllä, ennen kypäräpappien kokoomuslaiset ja jopa kommunistit olivat miehekkäämpiä.

Äärioikeistolaisuutta nostaa koettu miehisyyden kriisi. Koetaan, että ”kommunistiliberaalifeministisen” yhteiskunnan vaatimukset miehiä kohtaan ovat lisääntyneet. Sanotaan, että enää ei riitä, että mies on vain mies. On oltava kovis, mutta myös pehmis sekä supliikki. Tosiasiassa ne ahtaat näkemykset ovat kriisissä, joiden mukaan vain se myyttisen karjahteleva viikinkimäinen tai miehekkään ritarillinen mies on oikea mies, ja muut ovat ”neitejä” (”Kyl maar on niin, et ne latino loversitkin on naismaisempia suomalaisiin äijiin verrattuna!”). Ennen kun riitti mies itsessään. Tuskinpa silloin ennenkään mies oli vain yhdenlainen, vaikka metsään kantavista apinamiehistä fantasioivat sanovatkin, että ennen mies oli rautaa. Silloin kuitenkin hieman toistaitoisempanakin pidetty mies saattoi argumentoida miehisyydellään sitä, että hänen velvollisuutensa on saada naista. Nykyisin miehenä oleminen ei enää riitä. Seksin ”saaminenkaan” ei ole enää automaattisesti miehen ”kansalaisoikeus”, kuten silloin ”vanhoina hyvinä aikoina”.

Miehisyyden kriisiin, josta äärioikeisto ammentaa kannatustaan, liittyy eräs hyvin kieroutunut ilmiö nimeltään ”inceliys”. Kysehän on siis ”tahdonvastaisessa selibaatissa olevista herrasmiehistä”, jotka kokevat, etteivät saa naisilta seksiä heistä riippumattomista syistä. Kyseessä on järjestäytynyt liike, joka on myös syyllistynyt väkivaltaan naisia vastaan. Näkökulma, jossa oletetaan, että naisten velvollisuus olisi ”antaa” on tietenkin lähtökohtaisesti naisia syyllistävä. Aatteessa on kaikuja siitä ajasta, kun naiset pitivät huolta kodista ja perheestä ja päivän päätteeksi ”täyttivät velvollisuutensa” makuukamarissa miehen palatessa ”miehisiltä” asioilta. Vika onkin ehkä pohjimmiltaan siinä, että nainen on liian itsenäinen eikä ollenkaan niin ”tottelevainen”, kuten vaikkapa Italiassa tai Espanjassa sanottaisi.

Tässä porukassa saattaa toki olla heitä, jotka olivat kouluaikoina ylipäänsä hieman sulkeutuneempia eivätkä niin seurallisia ja suosittuja, kuin ne luokan ”kovikset” tai ”pellet”. He saattoivat olla kiusattuja. Teinipojat ja teinitytöt osaavat toki olla varsin julmia. On kuitenkin syytä kysyä heiltä, jotka kokevat naisten asettaneen ”nirsoilussaan” riman ylitsepääsemättömän korkealle: miten on omien vaatimusten laita? Millainen olisi heidän ihannenaisensa? Osataanko itse laskea rimaa vai onko ne omat vaatimukset korkealla, jolloin vain tietynlainen nainen kelpaa? Luokkakysymyskin vaikuttaa, jolloin katsantakannat yleensä vaihtelevat luokan mukaan. Niin ja oltaisiko valmiita tekemään oma sovittu osuus kotitöistä vai etsitäänkö vain sellaista naista, joka hoitaa kaikki kotityöt ruoanlaittoon asti? On totta, että miehiltä odotetaan edelleen paljon. Tästä on kuitenkin turha syyttää vastakkaisen sukupuolen ”nirsoilua”. Miksei syyttävää sormea osoiteta niihn machistisiin rakenteiseen ja kyseenalaisteta vallitsevia miesihanteita, joissa mies laitetaan ahtaisiin raamiin? Eikö tässä asiassa kannattaisi olla vähintäänkin pro-feministi ja marssia prideilla, jolloin edistyksellisiä asioita tukemalla saadaan myös murrettua kiristävät kahleet, jolloin miehen ei enää tarvitsisi olla vain tietynlainen tai taipua supermiehenä kaikkiin asentoihin todistaakseen olevansa edelleen miehinen mies? Näin niin sanottu miehisyyden kriisi johtaisi lopulta siihen, että yhden miehen mallin sijaan olisi monenlaisia miehen malleja. Äärioikeistolaisuuden ei tietenkään kuulu ratkaista tällaisia ongelmia, vaan vihaa lietsomalla pahentaa niitä.

IslamicThreat

Jotkut ovat saattaneet törmätä internetin ihmeellisissä syövereissä äärioikeiston käyttämään sanaan ”cuck” (sanasta ”cuckold”). Sanalla on perinteisesti viitattu aisankannattajaan, heikkoina vätyksinä pidettyihin miehiin, jotka eivät ole kyenneet syystä taikka toisesta estämään vaimonsa uskottomuutta. Donald Trumpin kannattajat ovat ottaneet termin ”cuck” haltuun, jolla he halveksivat esimerkiksi sellaisia konservatiiveja, joita eivät pidä riittävän konservatiivisina. Nämä nettipornosta seksuaalikasvatuksensa saaneet nuoret miehet ovat vieneet termin vielä pidemmälle pornoistuneessa maailmassa ja kielenkäytössä. Eräässä pornon genressä naimisissa oleva valkoinen mies tai naimaton heikompi valkoinen mies saa seksuaalista tyydytystä tietäen ja nähden vaimonsa tai naiskumppaninsa pettävän häntä toisen, yleensä miehekkäämmän ja lihaksikkaamman (joko ”naapurin Reiskan” tai ei-valkoihoisen) kanssa. ”Cuck”-fetissiin saattaa myös sisältyä halu tulla naisen alistamaksi äärimmäiseen dominatrix-tyyliin. Tämä näkökulma, ottaen huomioon machistisen pornoistuneen kielenkäytön, on sukua myös kolonialismin ajalle, jolloin afrikkalaisten seksuaalisuutta eksotisoitiin.

Pornoistunut cuck-sana tarkoittaa nyky-politiikassa yleensä ”heikkoja” valkoisia liberaalimiehiä, jotka kannattavat feminismiä, ihmisoikeuksia ja liberaalimpaa maahanmuuttopolitiikkaa. Näiden samojen liberaalimiesten nähdään maailmanhalaamispuuskassaan (ja äänien toivossa) olevan kykenemättömiä puolustamaan isänmaata (ja naisiaan) arabeilta ja afrikkalaisilta. Äärioikeisto näkee, että käynnissä on eräänlainen uuden ajan Wienin piiritys (tai niin kuin Espanjassa sanottaisi: ”reconquista”), jolloin islamilaisen maailman nähdään uhkaavan Eurooppaa ja länttä kokonaisuudessaan ja toisaalta oman alueen sisäinen rappio uhkaa.

Näkökulma poikkeaa perinteisemmästä, jossa valkoisuudella kehuskeltiin painaen alas toisia kulttuureita ja valloittaen alueita ympäri maailmaa. Nykyäänkin valkoisuudella kehuskellaan painaen muita kulttuureita alas. Nykyisin tosin muiden alueiden valloittamisen sijaan rakennellaan muureja omilla alueilla ja valmistaudutaan eristäytymään pelottavana pidetyltä maailmalta, jossa valkoisten nähdään olevan ”uhanalaisia”. Syypäinä ovat tietenkin valkoiset maailmaa syleilevät ”kulttuurimarxismin aivopesemät” liberaalit, jotka eivät enää pariudu eivätkä lisäänny entiseen tahtiin. He, kuten etnonationalistit (nykyajan rotuhygienistit) kokevat, eivät kanna huolta valkoisen ihonvärin säilymisestä vaan joko keskittyvät ehkäisyllä varustettuun hedonistiseen elämäänsä tai avioituvat ei-valkoisten kanssa.

Tässä kohtaa voitaisi puhua uuden ajan ”tikarinpistolegendasta”, jossa ”petollinen kotirintama” pistää euroatlanttista tai euroatlanttimielistä isänmaata selkään. Petollisena pidettyyn kotirintamaan kuuluvat tämän näkökulman mukaan Suomessa luonnollisesti eduskuntavasemmisto, vihreät, RKP sekä aatteensa hukannut kokoomus (tai ”Cuckoomus”, kuten äärioikeisto sanoo). Kokoomus nähdään äärioikeiston syvemmässä päädyssä paitsi aatteensa myös ”miehekkyytensä” menettäneenä puolueena, jota ”punavihervasemmistolaiset voimat” dominoivat. Päävastustajia ovatkin liberaalimpaa maahanmuuttopolitiikkaa suosivat poliitikot ja muslimit, mutta perinteinen juutalaisvastaisuus leijailee vahvana taustalla. Monikulttuurisuutta suosivampi politiikka kun on äärioikeiston keskuudessa suuren osan mielestä ”marxilaiskosmopoliittijuutalaisten” salajuoni, vaikka äärioikeistolaisia ”Israelin ystäviäkin” löytyy. Kysymys kuuluu: kuinka äärioikeisto aikoo ajaa ihmisvastaista agendaansa vastaisuudessa? Sulkeudutaanko vai taivutaanko edelleen rajoitettuun ”internationalismiin”?

Nyt kun Iso-Britannia on ulkona unionista, lisääntyvät paineet pitää EU edes jotenkin yhtenäisenä. Tällöin jouduttaneen joustamaan oikeusvaltioperiaatteista. Unkaria kenties tullaan edelleen painostamaan sen jatkaen paluuta maailmansotien välisen ajan ja toisen maailmansodan ajan autoritäärisyyteen. Samalla kuitenkin joudutaan ottamaan muukalaisvastaiset näkemyksen yhä enemmän huomioon. Jotkut saattavat vielä muistaa Ursula Von der Leyenin puheet ”eurooppalaisesta elämäntavasta”. Oikeistolaisille arvoille rakennettu EU on taipuvaisempi ymmärtämään mieluummin äärioikeistoa, kuin vasemmistolaisia. Oikeisto, niin kova oikeisto kuin pehmompi oikeistokaan, ei eroa toisistaan lopulta kovinkaan paljoa. Molemmat suuntaukset jakavat näkemyksen myyttisestä Euroopasta tai sen alueesta, jolloin ritarit ja ritarimaiset miehet olivat isänmaallisia ja puolustivat rajojaan valloitusretkien ohella. Miettikääpä vaikka Laura Huhtasaaren jakamaa meemiä, jossa entisajan myyttinen sankari asetettiin vastakkain nykyajan heikkona pidetyn miehen kanssa. Kokoomuskin näkisi EU:n mielellään isompana tekijänä esimerkiksi ”eurooppalaisen Naton” militaristisen euroatlanttisen yhteistyön ohella. Jonkinlaista vääntöä käytäneen äärioikeiston sisällä siitä, suljetaanko ovet maahanmuutolta ja tullaanko ”suuriksi jälleen” Euroopan unionin ulkopuolella vaiko Euroopan unionin sisällä. Jussi Halla-aho ei ainakaan pitäne unionista eroamista realistisena lähitulevaisuudessa. Veikkaan, että Brexitin hehkutuksesta huolimatta äärioikeiston merkittävä osa kannattaa myyttisten kulta-aikojen palauttamista eurooppalaisella tasolla uskoen nykyisten ”globalistien” hajoamiseen.

Oikeisto, pinnallisista erimielisyyksistään huolimatta jakaa keskenään pohjimmaiset arvot. Maahanmuuttoon myönteisemmin suhtautuvat kokoomuslaiset ovat huolissaan terrorismin kasvusta ja ovat varmasti mielellään kannattamassa lisää kyttäilyä ja vapauden rajoituksia terrorismin ehkäisyn nimessä. Maahanmuuttajien on integroiduttava ”suomalaiseen”/länsimaista mallia jäljittelevään kulttuuriin. Tai sitten maasta pois. Perussuomalaiset mielellään korostavat ”maasta pois” kohtaa ottaen kokoomuslaisen narsistin kanssa kunnian vasemmistolaisten projektista, pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Puhumalla hyvinvointivaltiosta abstraktisti ja ohuesti, sivuuttaen vasemmistolaisuus, lietsotaan vihaa sosiaalietuuksia nostavia maahanmuuttajia vastaan, joihin Suomella ei kuulemma ole varaa. ”Suomella ei ole varaa olla koko maailman sosiaalitoimisto”. Kokoomus kannattaa liberaalimpaa maahanmuuttoa, mutta sekin edellyttänee jatkossa jonkinlaista ”kansalaisuusvalaa”, jota on jo väläytelty edistyksellisempinä pidettyjen keskuudessa. On siis olemassa jonkinlainen ylivertaisena pidetty järjestelmä, johon muiden on vaan mukisematta sopeuduttava vailla kyseenalaistamisen mahdollisuuksia.

Ei siis mennä halpaan, vaikka perussuomalaiset ja kokoomuslaiset nokittelevat keskenään. Mainittujen esimerkkien valossa pehmo-oikeisto ja äärioikeisto ovat lopulta samasta puusta veistettyjä. Vaikka joku Stubb julistaisi jotain monikulttuurisuuden rikkaudesta tai Vapaavuori vaatisi pesäeron tekemistä perussuomalaisiin, kuten Vartiainenkin omalla tavallaan. Joitakin yksittäisiä sivistysporvareita saattaa loikata antifasistien riveihin, mutta kokonaisuutena en luottaisi siihen, että oletettu sivistysporvarisiipi saisi kokoomuksessa uskottavasti merkitystä. Luottaminen siihen, että perussuomalaisten eristämiseen tähtäävä linja voittaisi kokoomuksessa on melkoista lottoamista ja voi olla melkoista itsepetosta ja vastuun siirtämistä muille rasismin vastaisessa taistelussa. Toivottavasti kolmen vuoden päästä pähkäiltäisi hieman vähemmän, miksi se kokoomus nyt taas kerran halusi perussuomalaiset kivojen eduskuntavasemmistolaisten sijaan.

Toivottavasti rasismin vastainen ruohonjuuritason liikehdintä laajenee Suomessa. Silakkaliike on ollut hyvä alku, vaikkakin hieman hirvittänyt seurata sitä, kuinka liikkeessä tunnutaan uskovan, että militanteimmatkin rasistit voitetaan syleilemällä ja pussailemalla heidät kuoliaaksi ja kutsumalla heidät rasismin vastaisiin mielenosoituksiin. Toivottavasti kyseessä on alun hapuilu, joka kehittyy jatkossa rasistien kanssa kykenemättömäksi toiminnaksi. Rasisteja ei mennä voittamaan puolelle asia-argumentteihin perustuvalla väittelyllä, keskustelulla tai laulamalla ”One Love”. Yksittäisten ihmisten kanssa asia erikseen jossain puolueettomammalla maaperällä. Liikkeen linjaa odotellessa tarvittaneen rinnalle liikehdintää, joka olisi selkeämmin rasismia vastaan uskaltaen sen myös näyttää ja rohkaisten samalla tarpeellista Silakkaliikettäkin.

PS: Koulut, olkaa ystävällisiä ja opettakaa, etteivät natsit lopullisesti kadonneet toisen maailmansodan jälkeen!

 

radical centrist

Uskot olevas tää tyyppi

 

famous-moments-in-history-reimagined-by-centrists-by-kasia-babis-31409589

Mut ootkin lopulta tää tyyppi