Archive | joulukuu 2020

Mitäs me sivistyneet länsimieliset?

Joe Biden on Yhdysvaltojen 46. presidentti. Meillä ja muualla huokaistaan helpotuksesta. Vihdoin voi taas hengittää! Suomalaisilla ei kenties ole oikeutta äänestää Yhdysvaltojen vaaleissa (Suomi, tuo Naton ulkopuolella uppiniskaisesti pysyttelevä kirottu metsäläisten Puerto Rico!). Niin kaukana, mutta niin lähellä. Maikkarillakin yön yli valvottiin jännittäen henkisten sukulaistemme kanssa vaaleja. Kunhan vaihdamme viralliseksi kieleksemme englannin ja kopioimme äärioikealla ja liberaalipiireissä usalaista ajattelua, olemme sentään henkisesti lähellä Yhdysvaltoja. Ainakin lähempänä, kuin jotain Venäjää, hyi joku itä! Metsäläisiä emme ole (metsiämmekin uhraamme maailman toimivimpien kaupunkien kieltä), itäisiksi emme tule (siksi kalliit hävittäjät Yhdysvalloista julkisten palvelujen kustannuksella), olkaamme siis Emmerdale-englantia puhuvia länsimielisiä! Hallitus ja tasavallan presidentti vois tehdä uudenvuoden lupauksen: haetaan ensi vuonna vähintään Puerto Ricon kaltaiseksi provinssiksi, osaksi Yhdysvaltoja tai yritetään edes tehdä EU:sta USA:n kaltainen! Nato-jäsenyys olisi mukava alku tälle tielle.

Suuri ja mahtava Amerikan Yhdysvallat

Imperiumeja on ollut ennenkin ja niitä myös tulee olemaan. Niin on ollut myös niitä pienempiä, valloitettuja, jotka ovat ihailleet ja pyrkineet jäljittelemään isompia mahteja liioitteluun asti. Näin tulee olemaan niin kauan, kun ollaan sitä mieltä, että suuruudella on väliä, kun korostetaan ahneuden ja itsekkyyden palkittavuutta ja nähdään rauhaan pyrkiminen ja historian rikosten pahoittelu heikkoutena. Sellaiseen aikaan, jolloin kukaan ei enää harjoittele sotataitojaan toisia vastaan… siihen tulee menemään vielä pitkän aikaa. Nykyisen USA:n johtaman euroatlanttisen imperiumin romahtaminen tulee johtamaan valtatyhjiöön, jonka tulee täyttämään todennäköisesti Kiina ja jonkinlaiset pienemmät alueelliset mahdit Lähi-idässä. Maailman herruuteen riittää pyrkijöitä, vaikka joissakin piireissä saatetaankin uskoa, että vain USA on paha ja USA:n häviäminen tai edes heikentyminen johtaisi automaattisesti parempaan, aidosti moninapaisempaan maailmaan. Maailmaan, jossa kaikki paitsi USA ja USA-mieliset haluavat rauhaa luonnostaan.

Toistaiseksi elämme kuitenkin vielä hyvinkin yhdysvaltalaisessa maailmassa. Yhdysvaltojen valta-asema on kiistaton ja sen valta-asema ja vaikutus tulee säilymään vielä pitkään, heikentyneenäkin. Se vetää vertoja Rooman imperiumille. USA:n sotilastukikohtia löytyy ympäri maailmaa. Imperiumin lonkerot (joista esimerkkeinä Nato ja CIA) ulottuvat melkein joka puolelle osana milloin mitäkin sotilasoperaatiota tai ”rauhankumppanuusohjelmaa”. Erilaisilla rahoitusohjelmilla (esimerkiksi USAID) tuetaan myötämielisiä oppositioita ja liikkeitä eri maissa. Vaikutus on suuri myös kulttuurissa. Tämä näkyy muun muassa erilaisissa viihdeohjelmissa ja arkipäiväisessä kielenkäytössämme sekä yleisessä kehitysuskossa, jossa englannin kieli ja länsimaisuus ovat yhtä kuin kansainvälisyys ja monimuotoisuus.

Englanti onkin nykyajan lingua franca, enemmänkin. Kieli-imperialismistakin on puhuttu, kun on pelätty englannin ylivaltaa muihin kieliin nähden. Harva on täysin immuuni englannin kielen vaikutuksille. Kaikenlaiset yritykset muuttaa tätä kehityskulkua nähdään parhaimmillaan vanhahtavan setämiesmäisinä, konservatiivisina, hitusen kömpelöinä ja sympaattisina, usein turhina protektionistisina yrityksinä varjella oma kieltä ja kulttuuria. Pahimmillaan tällainen ajattelu voi myös linkittyä arveluttavaan kansallissovinismiin, jossa Yhdysvallat on kokonaisuudessaan yhtä kuin imperialismi ja tyhmyys. ”Eihän ne juntit edes tiedä, mitä maita niiden imperiumin ulkopuolella sijaitsee!” Unohtamatta salaliittoteorioita monikultturismia ajavista kosmopoliittijuutalaisista USA:n todellisina hallitsijoina….

Kenen joukoissa seisot, kenen lauluja laulat? Liberaalien vahvuudet

Alkaako toisaalta olla vain ajan kysymys, milloin länsi- ja USA-mielisyyden kritiikki tullaan yhdistämään Venäjä-mieliseen putinismiin tai Kiinan fanitukseen? Näin vaikuttaisi olevan, kun Yleä myöten meitä vaaditaan näennäisesti ääriajattelua edustavan kolumnistin suulla valitsemaan puolemme idän ja lännen väliltä. Jari Ehrnroothin törkeimmätkin yli-ihmisajattelua kosiskelevat ajatukset ja niiden varovainen kannattaminen ovat lopulta pienempi paha, kuin pelottavina pidettävät itäisemmät vaihtoehdot. Ja onhan usein niin, että se, mikä vielä eilen oli ääriajattelua, on tänään tukevasti integroitumassa valtavirta-ajatteluun. Tasavallan presidenttiä myöten syrjäisen, kaukaisen ja pohjoisen Suomen on väitetty olevan länttä (samanlaista ajattelua on varmastikin Ruotsissa ja pohjoismaisissa Nato-maissa, Norjassa ja Tanskassa ollut jo pidemmän aikaa). Pian kaikki Naton vastustajat tullaan varmaankin niputtamaan samaan luokkaan Venäjä-mielisen äärioikeiston kanssa.

Elämme vaihtoehdottomuuden aikaa, jolloin puheet puolueettomuudesta leimataan joko kekkoslaiseen menneisyyteen katsovaksi haihatteluksi tai Venäjän edun ajamiseksi. Tässä mustavalkoisessa ajattelussa on vain demokratiaa ja itäistä barbariaa. Pohjoismaalaisuus on häivytetty. Kaikki harmaan eri sävyt edustavat vain sitä harmaata vyöhykettä, joka johtaa Venäjän syliin. Edelleen halutaan sekaantua isompien leikkeihin oppimatta historiasta mitään. Luotamme sokeasti siihen, että läntisissä päättävissä pöydissä mallioppilaana ollessamme EU ja Nato suojaavat meitä pelottavalta itänaapuriltamme. Jopa Trumpin USA:n pidätyskeskukset ja George W. Bushin hallinnon avaama Guantánamon ihmisoikeuksia polkeva vankileiri vaikuttavat humaaneimmeilta vaihtoehdoilta, kuin venäläiset vankilat ja kiinalaiset kidutusleirit. Kaikki, jotka ei-trumppilaisen USA:n epäkohdista mainitsee, on muutenkin uusstalinistisia Putinia kannattavia whataboutisteja!

Voidaan toki myös osittain uskottavasti argumentoida, että lännessä ja pohjoisessa on ihmisoikeuksissa otettu jonkinlaisia edistysaskelia (vaikkakin lähinnä pintakiiltona) tänä päivänä äärioikeistolaisen ajattelun valtavirtaistumisesta huolimatta. Vähemmistöjen oikeudet ovat hitusen paremmalla tolalla, kuin vaikkapa Kiinassa tai Turkissa ja Syyriassa. Moniarvoisuus näkyy kaikessa rajoittuneisuudessaankin, ainakin suuremmissa kaupungeissa. Liberaalien yhtenä vahvuutena onkin toisaalta vieraanvaraisuus ja myös kasvavassa määrin yksilön huomioon ottaminen riippumatta tämän taustasta, uskonnosta/uskonnottomuudesta, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja niin edelleen. Liberaaleista edistyksellisemmät tekevät parhaansa, jotta säännöllisiä tuloja nauttiva maassa asuva tai oleskeleva kokisi olonsa mahdollisimman tervetulleeksi ja mukavaksi sekä saisi toteuttaa itseään lakien puitteissa. Pieniä ja epäsäännöllisiä tuloja saavien vähävaraisten kohdalla solidaarisuus on rajoitetumpaa, usein olematonta.

Olisikin toivottavaa, että sen lisäksi, että koetaan ahdistusta siitä, että puhutaan riittävän inklusiivisesti, että myös luokkanäkökulma otettaisi huomioon. Terveydenhuoltoon useita kuukausia jonottavalle pienituloiselle (jonka on valittava ruoan ja lääkkeiden väliltä) on lopulta tulevan laman aikaan melko yhdentekevää, kituuko ja kuoleeko hän moniarvoisessa länsimielisessä ilmapiirissä vai halla-aholaisessa ihmisvihamielisessä ilmapiirissä. Molemmissa tapauksissa elämä on köyhälle kärsimystä, vaikka ensiksi mainittu onkin yleisen ilmapiirin suhteen vaihtoehdoista toki miellyttävämpi. Ei siis pelkästään se, miltä näytetään ja vaikutetaan, vaan myös se, mitä ollaan ja kuinka yhteiskunnan heikoimmista pidetään huolta. Korostaen vielä tässä kohtaa sitä, että moniarvoisuus on tärkeä saavutus. Työväenliikkeissäkin on nähty enemmän kuin tarpeeksi sellaista taantumuksellisuuteen johtavaa katsantakantaa, jonka mukaan asiaa on käsiteltävä vain taloudellisesta näkökulmasta. ”Punapersuilu” on myös uhka.

Kansainvälisyyttä vai eurosentrismiä?

On myös syytä kysyä, kuinka moniarvoisia lopulta olemme sitoutuessamme ”läntisiin arvoihin” ja julistautuessamme ”läntisiksi” (=länsimielisiksi). Emmekö tällöin tule todenneeksi paitsi sen, että olemme sitoutuneet Yhdysvaltojen johtamaan ”länsimaiseen arvoyhteisöön” poliittisesti ja sotilaallisesti, myös sen, että länsimainen kulttuuri kokonaisuudessaan on ylivertainen itäisempiin kulttuureihin tai globaaliin etelään verrattuna? Tällainen tuntuu olevan viesti ottaen huomioon englannin kielen ylivallan ja rajalliseen maantieteelliseen alueeseen keskittyminen uutisoinnissa. Tähän rakoon toki mahtuu valkoisten läntisten valtojen kolonialismin (ehkäpä jopa uuskolonialismin) kritiikki. Vaan mihin tällä pidemmällä aikavälillä pyritään? Onko tarkoituksena tosiaan ottaa menneistä rikoksista opiksi ja pyrkiä aidosti moninaisempaan maailmaan? Vai pyritäänkö tällä vain oman henkilökohtaisen maailmantuskan poistoon tekemällä lisäksi arkipäivän antirasistisia tekoja (tärkeää sekin, vaikka yksinään riittämätöntä)?

Mikäli emme myös tosiasiallisesti pyri poistamaan sortavia ja hierarkisia rakenteita kokonaisuudessaan, tulemme vain ostaneeksi lisäaikaa euroatlanttiselle imperiumille (menneen kolonialismin jatkeelle), johon eri kulttuureistakin tulevat ovat tervetulleita, kunhan vain jakavat ”länsimaiset arvot”, pitävät imperiumia ja imperiumin provinsseja pystyssä ja valmistautuvat tuleviin kamppailuihin itää vastaan. Olkaa kaikki tervetulleita mistä päin vain tekemällä muuten tekemättä jäävät työt, pitämään yhteiskunta pystyssä, pönkittämään kapitalismin ilosanomaa ja antamaan henkenne valtakuntamme puolesta? Kuinka moni, etuoikeutetuille varattua downshiftailua lukuun ottamatta uskaltaisi oikeasti isoilla areenoilla vaatia ylivaltamme alasajamista neuvotellen muiden ilmansuuntien kanssa sopien yhteisistä pelisäännöistä tiellä kohti todellista rauhaa ja tasa-arvoa ajaen myös varallisuuden uusjakoa? Jos näin on, odotan jatkossa joukkoryntäystä erilaisiin sodanvastaisiin liikkeisiin ja vähintään kommunismin kannatuksen nousua yhdessä luokkatietoisen ympäristöliikkeen nousun kanssa.

Jatkoa seuraa…