Kun hyökkäät yhtä vastaan…

Tilanne Venezuelassa ei ota rauhoittuakseen. Viimeisimpien tietojen mukaan Venezuelan presidentiksi yksipuolisesti julistautunut opposition uusin keulahahmo ja maan kansankongressissa vaikuttanut Juan Guaidó harkitsee pyytävänsä Yhdysvalloilta sotilaallista sekaantumista. Guaidón ja imperialistisen Yhdysvaltojen epätoivo tulee yhä vahvemmin esille. ”On se nyt kumma, kun sitä kansan valitsemaa presidenttiä ei saada syrjäytettyä. Onko tässä nyt turvauduttava taas siihen tuttuun ja hyväksi havaittuun tapaan syrjäyttää vaaleilla valittuja johtajia väkivaltaisesti? Voi Guaidó ja myös minä, Boltonin Joni, kun menimme yliarvioimaan armeijan matalan loikkauskynnyksen”!

Taustaa

Paljon on tapahtunut Venezuelassa kuluneena vuonna. Melkoisen tuntematon Guaidó, jota kukaan ei äänestänyt, julistautui Venezuelan presidentiksi. Tarkoituksena oli syrjäyttää maan laillinen presidentti Nicolás Maduro, jota Guaidó kutsuu vallananastajaksi (”usurpador”). Guaidó väittää, että Maduro ei voittanut viime vuoden toukokuun presidentinvaaleja rehellisesti, eikä häntä näin ollen hänen mukaansa voida pitää maan laillisena presidenttinä. Maduro oli julistanut vaalit pidettäviksi hieman ennen varsinaista vaaliajankohtaa. Oikeiston komennossa oleva oppositio vetoaa myös siihen, että oppositio boikotoi vaaleja, äänestysprosentti oli alhainen, noin 40 % (suunnilleen EU-vaalien luokkaa). Vaaleja ei pidetty oikeutettuina ja vastaehdokkaiden puutetta käytettiin myös yhtenä syynä. Tämä siitä huolimatta, että Madurolla oli vastassaan entinen armeijan henkilö, Laran osavaltion kuvernöörinä vaikuttanut ex-chavista Henri Falcón. Vielä helmikuussa 2018 Falcón julisti lyövänsä Maduron toukokuun 2018 presidentinvaaleissa. Liekö kyse sittemmin huonosta häviämisestä vai mistä, kun vaalien jälkeen oltiin vaatimassa uusia vaaleja?

Tammikuussa 2019 Guaidó julistautui yksipuolisesti presidentiksi. Hänen presidenttiytensä on tähän asti tunnustanut pääasiassa läntinen ja länsimielinen arvoyhteisö (ketäpä nyt afrikkalaisten mielipiteet kiinnostaisivat…), kun Maduron ovat tunnustaneet esimerkiksi Kuuba, Bolivia, Nicaragua, Turkki, Venäjä, Iran, Pohjois-Korea, Etelä-Afrikka ja useat muut. Yhdistyneet kansakunnat ei ole tunnustanut Guaidóa. Tilanne lähti edelleen kiristymään Guaidón kiertäessä Venezuelaa ja valmistautuen vastaanottamaan ”humanitääristä apua” Yhdysvalloilta, jonka poliittisuudesta Punainen Ristikin varoitti. Avustuslähetyksen yhteydessä sattui väkivaltaisuuksia ja aiheen ympärillä liikkui myös paljon valeuutisia. Kuten esimerkiksi se, että Maduron joukot olisivat muka sytyttäneet avustuslastin tuleen. Maduroa arvosteltiin kovasti siitä, ettei se aluksi meinannut päästää avustuskuljetusta maahan. Miksi samat kriitikot eivät kritisoi Yhdysvaltojen pakotteita, jotka pahentavat Venezuelan kriisiä? Miksi kriitikot eivät vaadi Yhdysvaltoja lopettamaan Venezuelan painostamista? Maassa eletään jatkuvassa valmiustilassa, kun pohjoisesta saattaa koska tahansa sataa tulta ja tulikiveä ja USA:n tukema oikeisto pyrkii koko ajan löytämään keinoja kaapatakseen vallan itselleen. Tämä vie huomiota maan kehittämiseltä, jota kipeästi tarvitaan.

Samoihin aikoihin järjestettiin ”humanitäärinen” Venezuela Aid Live -konsertti naapurimaassa Kolumbiassa Cúcutan kaupungissa, Venezuelan vastaisella rajalla. Näennäisestä epäpoliittisuudesta ja humanitäärisestä aloitteesta huolimatta miljardööri Richard Bransonin järjestämä konsertti on helppo nähdä osana poliittista painostusta Venezuelaa kohtaan, jonka osana esimerkiksi Paulina Rubio valitettavasti oli. Venezuelan anti-imperialistinen verkosto (suurimmaksi osin chavistisen hallinnon organisoima), jonka vieraana allekirjoittaneella oli kunnia olla yhdessä Suomen kommunistisen puolueen pääsihteerin Tiina Sandbergin kanssa, järjesti oman konserttinsa. Konsertti oli osa kansainvälistä solidaarisuuskampanjaa, jolla tuettiin Yhdysvaltojen aggression kohteeksi joutunutta Venezuelaa. Olisi ollut hienoa nähdä Caracasin konsertissa Pink Floydin Roger Waters, joka näki valtamedian propagandaa pidemmälle. Tässä joitakin kuvia Caracasista, Asamblea Internacional de los Pueblos -kokouksesta:

20190223_163706

 

20190225_144131

20190223_140054

 

Yhdysvallat kiusaajana, uusin kriisi, Maduro ei ole täydellinen

Viimeisimpänä keinonaan Guaidó armeijan tukeen luottaen yritti yllyttää sotilaita syöksemään Maduroa vallasta. Eipähän sekään vallankaappausyrityksen yritys tainnut mennä ihan putkeen. Verta vain vuodatettiin lisää ja jakolinjoja syvennettiin entisestään. Seuraavana lienee vuorossa operaatio: kutsutaan Yhdysvaltoja hyökkäämään Venezuelaan. Yhdysvallat olisi tähän mielellään lähdössä riippumatta siitä istuuko Valkoisessa talossa republikaani vai demokraatti. Yhdysvallat on painostanut Venezuelaa 2000-luvun alusta lähtien, jolloin sen syytettiin olleen osallisena vuoden 2002 vallankaappausyritykseen. Vuonna 2014 Barack Obama julisti Venezuelan kansalliseksi uhaksi ja painostus koveni. Donald Trump oli avoimesti kysellyt, että miksei Yhdysvallat voisi hyökätä Venezuelaan. Trumpin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja (jo George W. Bushin hallinnossa vaikuttanut Guantánamon vankileirin äänekäs puolestapuhuja ja Irakin sodan pääarkkitehteihin kuuluva) John Bolton haluaa tehdä läntisestä pallon puoliskosta sosialismista vapaan vyöhykkeen. Venezuelan lisäksi halutaan painostaa myös muun muassa Kuubaa ja Nicaraguaa. Tässä Fox Newsin haastattelussa (suunnilleen 6 minuutin kohdalla) Bolton myös sanoo suoraan, että tarkoituksena on laajempi pääsy Venezuelan öljymarkkinoille. Ei se Venezuelan talous, vaan Yhdysvaltojen talous!

Venezuelan talous on ollut heikossa jamassa jo pidemmän aikaa, johon ovat olleet syynä yksipuolisesti toteutettu talouspolitiikka jo ennen chavismoa sekä Yhdysvaltojen pakotteet, jotka ovat pahentaneet tilannetta. Hugo Chávezin ja Maduron synti on ollut se, etteivät he ryhtyneet riittäviin toimenpiteisiin, joilla oltaisi uudistettu maan infrastruktuuria ja esimerkiksi sähköjärjestelmää, joka on reistaillut pahasti viime aikoina. Sanottakoon, ettei oikeistoakaan maan todellinen kehittäminen usein kiinnostanut Venezuelassa ja muualla. Esimerkkinä alueen rannikolla Kolumbiassa sähköyritys Electricaribe (jonka omistajana oli espanjalainen Naturgy-energiayritys, aiemmin Gas Natural Fenosan nimellä) on aiheuttanut päänvaivaa sähkökatkoineen köyhien keskuudessa. Ei olisi varmastikaan yllätys mikäli paljastuisi, että Venezuelan maanlaajuisten sähkökatkosten takana olisi ollut myös oikeisto-opposition sabotaasi. Oppositio käy tunnetusti taloudellista sodankäyntiä chavistista hallintoa vastaan, jossa kaikki keinot ovat sallittuja. Itsekritiikin puute ja kaiken vastuun alituinen ulkoistaminen ei toisaalta tuo uskottavuutta. Voisiko imperialistien haukkumisen lisäksi joskus myös myöntää, että mokailtukin on?

Venezuela tarvitsee solidaarisuuttamme, liberaalit ovat ihmisoikeuksien asialla vain valikoiden

Päämäärä pyhittää keinot. Sen tietää Yhdysvalloilta mahdollisesti sotilaallista hyökkäystä pyytävä Guaidó, joka jossain ei-vasemmistolaisessa maassa olisi jo hyvän aikaan ollut syytettynä maanpetoksesta. On se muuten jännä, kuinka länsimainen ja länsimielinen media puhuu kovin maireasti Venezuelan oppositiosta ja korostaa mielenosoitusten rauhallisuutta. Kunpa mediamme uutisoisi näin myös ei-vasemmistolaisista maista, joissa keltaliivit, anarkistit ja vasemmistolaiset ovat aina automaattisesti riehujia tai edustavat jollakin tapaa vain ”parempaa väkivaltaa”. Vaan taitaa porvarillista charmia huokuvalle medialle ja yksittäisille ihmisille antikommunistinen väkivalta olla sitä parempaa väkivaltaa. Aasi puhumassa korvista (un burro hablando de orejas), niin kuin espanjaksi sanottaisiin.

Venezuelan tukemisen luulisi olevan kaikille vasemmistolaisille tai vasemmalle päin kallellaan oleville itsestäänselvyys. Madurosta voidaan olla mitä mieltä hyvänsä, mutta imperialismista ei tulisi voida neuvotella. Rosa Luxemburgista tykkäilevät tietänevät, että Rosa olisi ollut ehdottomasti Venezuelan puolella Yhdysvaltojen aggressioita vastaan. Hän olisi myös todennäköisesti ollut huolissaan Venezuelan ajautumisesta suurvaltojen pelikentäksi. Toinen syy tukea Venezuelaa on vasemmistolaisuus itsessään. Kaikista epätäydellisyyksistä huolimatta voinemme toistaiseksi sanoa, että Venezuelassa ei ole oikeistolaista komentoa (Nicaraguan suhteen asia on monimutkaisempi, siitä joskus piakkoin lisää). Oikeisto on tehnyt Venezuelan kurjuudesta propagandaviihdettä, kurjuuspornoa, omaa propagandaa ajaakseen. Venezuela on jälleen uusin kova panos oikeiston piipussa, jota voidaan käyttää vasemmistoa vastaan. ”Kattokaa nyt Venezuelaakin, kommunismi ei toimi! Li Andersson haluu Suomeen samaa juttua!”.

Venezuela on osa sitä keinovalikoimaa, jolla vasemmistoa yritetään jatkuvasti ajaa kohti äärimaltillisuutta ja äärikesyyttä (”Todista päivittäin, ettet ole millään lailla radikaali, piilokommari tms!”), kohti kieltämistä tai täysin merkityksettömäksi tekemistä. Tämä on demokratian ja moniäänisyyden kannalta huolestuttavaa. Tämä ei ole mitään liioittelua, mikäli oikeistolaisten ansoihin langetaan kerta toisensa jälkeen. Itäinen Eurooppa ja Kaakkois-Eurooppa ovat ääriesimerkkejä siitä, kuinka sikäläiset tolkun ihmiset ovat antikommunistisella retoriikallaan saaneet kaiken edistyksellisyyden sellaiseen marginaaliin, että kaikki muu paitsi hurraapatrioottiset uskollisuudenvalat porvarilliselle isänmaalle ovat epäilyttäviä. Tähän on päädytty Baltian ja itäeurooppalaisten oikeistokonservatiivien pitkäjännitteisellä lobbaustyöllä. Natsismi ja kommunismi yhtä pahoja, mutta kommunismi pahin ja eikä natseja edes enää ole. Natsit teki pahuuksia, mutta meidän kansallissankarit eivät osallistuneet niihin julmuuksiin merkittävästi, sitä paitsi natsismi oli kommunismin syy. Oletko eri mieltä, epäisänmaallinen neuvostosuvakki?! Suvaitsevaisethan ovat muuten neukkukommunistien eräänlaisia jatkeita vihermokutusfundamentalismineen. Molemmat ääripäät, rajakit vastaan suvakit, mutta suvakit pahimpia! Eikö kukaan enää muista poliisihevosia?!

Mitä enemmän lähdetään mukaan taantumuksellisten puhetapaan, sitä enemmän kavennamme itseltämme tilaa. En tiedä teistä, mutta itseä ei ainakaan pahemmin huvita kokea 1930-luvun ummehtunutta ilmapiiriä, jolloin jopa SDP:tä vainottiin. Kyse on laajamittaisesta vasemmiston ja edistyksen vastaisesta ristiretkestä, jolla pyritään äärioikeistolaiseen kansanrintamaan, ellemme pidä varaamme. Liberaalit eivät ole valitettavasti parempia, he kaikessa äärioikeistokritiikissään edustavat ”tolkun linjaa” kannattaen ihmisoikeuksia hyvin valikoiden. Olin kuullut puhuttavan liberaalien tekopyhyydestä ja sain tämän tekopyhyyden kaikessa raadollisuudessa huomata lukiessani lukuisia kommentteja liittyen Venezuelaan ja Brasiliaan. Arvatkaapa, kumpaan on kohdistettu melkeinpä kaikki kritiikki ja moraalisaarnat demokratiasta, ihmisoikeuksista ja vapaudesta? Viiden pisteen vihje: vastaus ei ole Brasilia. Ei vaikka, presidentti Jair Bolsonaro fanittaa avoimesti vuosina 1964-1985 Brasiliaa hallinnutta sotilasjunttaa. Ei vaikka Bolsonaro ehdokkaana ollessaan viljeli avoimesti raiskausvitsejä, hyökkäsi esimerkiksi afrovähemmistöjä ja seksuaalivähemmistöjä vastaan, lupasi hyökätä toisinajattelua vastaan tyhjentämällä koulut ”marxilaisesta saastasta” ja uhrata Amazonin luonnon markkinavoimien hyväksi. Hiljaista on ollut nykyisinkin, vaikka perhe- ja ihmisoikeusasioista vastaava ministeri haluaa pukea tytöt pinkkiin ja pojat sinisiin tai kun maan ulkoministeri pitää ilmastonmuutosta marxilaisena salajuonena.

Tämä kaikki tapahtuu Brasiliassa liberaalien ollessa hyvin vaisuja tästä vaahdoten Venezuelasta ja korostaen sitä, kuinka Bolsonaro on äänestetty valtaan (ikään kuin Maduroa ei oltaisi äänestetty ja ikään kuin Dilma Rousseffin hämäräperäistä syrjäyttämistä ei olisi koskaan tapahtunut). Liberaaleihin ei näin ollen voi ihmisoikeuksien puolustajina tässä vaiheessa luottaa. Asia jääkin vasemmiston harteille.

Loppusanat

Venezuelaa ei tule ajatella vain jonain kaukana olevana ”kehitysmaana”, jonka tapahtumat eivät koskettaisi meitä. Eihän Venezuelaa vastaan hyökkäävä ja Venezuelan mokia propagandassaan käyttävä oikeistokaan näin ajattele. Oikeisto tuo Venezuelan tapahtumat jatkuvasti lähelle meitä. Kun Venezuelaa vastaan hyökätään ja sen vaaleilla valittua hallintoa yritetään syrjäyttää ja chavistisia uudistuksia purkaa, hyökätään samalla koko vasemmistolaista politiikkaa vastaan. Seuraavana on vuorossa Kuuba ja Nicaragua. Toivoisinkin, että vasemmisto kaikkialla ottaisi Venezuelan asian omakseen periaatteella: kun hyökkäät yhtä vastaan, hyökkäät meitä kaikkia vastaan. Venezuela-solidaarisuuden ja imperialismin vastustamisen lisäksi olisi tärkeää myös käydä hyökkäykseen oikeistolaisia vastaan. Brasilian ”trumppi” olisi niin helppo kohde ja Amazonin sademetsän puolustamisessa kun päästäisi alkuun, ties mitä siitäkin voisi syntyä.

About Heikki Ekman

Mielipiteet ovat omiani, eivätkä välttämättä edusta SKP:n kantaa. En väitä olevani minkään alan asiantuntija, mutta pidätän itselläni silti oikeuden kommentoida itseäni kiinnostavia asioita koko ajan asioista selvää ottaen mahdollisimman monipuolisesti. http://jarkeapeliin.blogspot.fi/ (vanhemmat kirjoitukset)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: